ARINA (Polkien jalkaa Kotshkareville.) Mitä, herraseni, oletteko tehnyt pilaa meistä, niinkö? tahdotteko ivata meitä? tulitteko häpäisemään meitä, mitä? Olen jo kuudettakymmenettä ikävuotta elänyt, mutta en vielä koskaan tällaista häpeää kokenut. Tästä kaikesta minä syljen vasten kasvojanne, herraseni, jos kerran olette rehellinen ihminen. Te olette petturi. Olette koko maailman edessä häväissyt tytön! Olen talonpoikaissäädystä, enkä vielä koskaan ole tehnyt tuommoista; ja hän on olevinaan aatelismies! Näkyy, että tuota aateluuttanne riittää vain ruokottomuuteen ja konnuuteen.
(Poistuu vihaisena ja vie morsiamen mukanaan,
Kotshkarev seisoo ällistyneenä.)
FJOKLA. No, tuossa nyt seisoo mies, joka kykenee asiat järjestämään, ilman naittajaa häät puuhaamaan! Olipa minulla vaikka minkälaisia sulhasia tiedossani, vaikka kuinka puhtaaksi kynittyjä, mutta sellaista en vain ole hankkinut, joka olisi ikkunasta hypännyt, ei, sellaista minä en hanki koskaan. Anteeksi, hyvästi, hyvä herra.
KOTSHKAREV. Mitä joutavaa sinä loruat. Asian laita ei ole niin. Minä juoksen hänen luoksensa ja tuon hänet takaisin.
(Menee.)
FJOKLA. Niin, mene sinä vaan ja tuo hänet takaisin? Et ymmärrä hää-asiaa. Jos nyt olisi edes oven kautta paennut, niin olisi se ollut toinen asia, mutta kun sulhanen hyppää ikkunasta, niin se on jo aivan käsittämätöntä.
(Esirippu.)