"Tahdonhan minä! Olen nälkäinen kuin koira."
"Hm!" virkkoi siihen Ivan Ivanovitsh. "Ehkä tahtoisit lihaakin?"
"Minä olen tyytyväinen kaikkeen, mitä armollinen herra vain antaa."
"Hm! Ehkä haluaisit mieluummin lihaa kuin leipää?"
"Ei nälkäinen valitse. Kaikki, mitä suvaitsette antaa, on hyvää." Sen sanottuaan akka tavallisesti ojentaa kätensä.
"Jumalan haltuun", sanoi Ivan Ivanovitsh mitään antamatta. "No mitä sinä vielä siinä odotat?"
Ja kyseltyään tähän tapaan vielä toiselta, kolmannelta, hän palaa kotiin tai pistäytyy naapuri Ivan Nikiforovitshin, tuomarin tai poliisimestarin luo viinaryypylle.
Ivan Ivanovitsh pitää suuresti kestityksestä ja lahjoista.
Ivan Nikiforovitsh on myöskin kelpo mies. Hänen talonsa on Ivan Ivanovitshin talon vieressä. He ovat keskenään niin hyviä ystäviä, ettei ole maailmassa sen parempia. Anton Prokofjevitsh Pupopus, joka yhä vielä käyttää samaa kanelinväristä, sinihihaista takkiaan ja pyhäpäivinä syö tuomarin luona päivällistä, tapaa sanoa, että itse piru on köyttänyt Ivan Ivanovitshin ja Ivan Nikiforovitshin yhteen: minne toinen menee, sinne toinenkin perässä.
Ivan Nikiforovitsh ei ole koskaan ollut naimisissa. Tosin on juteltu, että hän muka on ollut naimisissa, mutta se on varmasti valhetta. Minä tunnen Ivan Nikiforovitshin vallan hyvin ja uskallan sanoa, ettei hän ole edes aikonut naida. Mistä kaikki tuollaiset juorut mahtavat saada alkunsa? Niinpä yritettiin levittää huhua, että Ivan Nikiforovitshilla muka oli syntyessään ollut häntä. Mutta tämä älli on niin järjetön ja samalla rietas ja sopimaton, etten minä pidä tarpeellisena näyttää sitä perättömäksi valistuneille lukijoille, jotka epäilemättä tietävät, että ainoastaan noidilla on häntä, eikä niilläkään kaikilla. Sitäpaitsi noidat ovat sukupuoleensa nähden pikemmin naisia kuin miehiä.