KANNEL. Ja miksi et?
POROMÄKI. Niin nähkääs arvoisat herrat ja naiset, syy oli tämä. Kaikkein kaunein runo, johon minä olin vuodattanut koko sieluni, alkoi näin:
Kuninkaan kultaisen kartanon puolla on minun kultani marjana suolla.
KANNEL. Ee — — se haiskahtaa hieman tutulle…
POROMÄKI. Jatko kuului näin:
Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa mutta köyhänä jätin hänet kasvamaan.
THERESE. Mutta sehän on kaikki vanhaa!
POROMÄKI. Sepä se juuri oli minun onnettomuuteni.
ADELAIDE. Ettekö te huomannut sitä?
POROMÄKI. En. Minä itkin, kun minä kirjotin tätä runoa ja lauloin joka ilta: (laulaa)