Mutta kaikkialla, kadonneitten maailmojen mahtavissa jäännöksissä samaten kuin jokaisessa tomuhiukkasessa, lukee ajatteleva ihmishenki suurenmoista kieltä luonnon suuresta raamatusta.
Lapsille ja nuorille, joiden silmät vasta aukenevat näkemään elämän ihanaa moninaisuutta, tarjotaan näissä vihkosissa lyhyitä, vaihtelevia lukuja luonnon kirjasta. Niistä huomaa, miten kaikkein yksinkertaisimmilta näyttävät asiat kätkevät itsessään mitä suurimpia ihmeitä; ja päinvastoin, kuinka mitä ihmeellisimpiäkin asioita usein voi selittää luonnollisella tavalla.
1. Helmen elämäkerta.
Syvällä merenpohjassa eli pieni simpukka. Se oli aika sievä olento, jolla oli suuret ajatukset itsestään, vaikkei se päässytkään paljon liikkumaan, sillä enimmän aikansa se istui kiini alustassaan. Se joi merivettä ja söi siinä uiskentelevia näkymättömiä pikku eläimiä; ja niin se kasvoi isoksi ja lihavaksi, ja sen kuori herätti yleistä ihailua muissa merenpohjan asukkaissa.
Mutta kerran, sen särpätessä sisäänsä merivettä, tuli sen kuorien väliin aivan huomaamatta jokin pienoinen esine, hiekkajyvänen tai muu sellainen, josta ei ollut ollenkaan ravinnoksi, sillä se oli kova eikä sulanut. Se joutui simpukan ja tämän kuoren väliin, ei hievahtanut enää paikaltaan ja oli kaikin puolin epämukava, niin että simpukka ei ollenkaan pitänyt moisesta loisasujasta.
Simpukalla ei ollut käsiä, joilla se olisi saanut tuon kiusan kappaleen poistetuksi luotaan, vaikka se niin kovin häiritsi ja hermostutti sitä sekä maatessa että syödessä. Mutta pieni simpukkamme ei siltä hätäytynyt; se peitti vieraan esineen helmiemo nimisellä aineella, jota se valmisti ruumiissaan ja jolla se oli kauniisti sisustanut kuorensa sisäpuolen. Tuota ainetta se erotti kerroksen toisensa perään tuon kiusallisen hiukkasen ympärille, niin että tämäkin sai kovan, pyöreän ja kiiltävän kuoren, joka esti sitä vaivaamasta isäntäänsä.
Mutta tämä työ kävi hitaasti ja vei niin pitkän ajan, että simpukka arveli loppunsa jo lähestyvän. Tuo pieni hiekkajyvänen — tahi mikä se nyt olikaan — joka oli sille niin paljon harmia tuottanut, näytti olevan syypää isäntänsä lopulliseen surkeaan kohtaloon. Sillä luomalla sen ympärille kerroksen toisensa perästä helmiemo-ainetta oli simpukka siitä tehnyt helmen, joka ihmisten mielestä on niin kaunis ja arvokas, etteivät he paljoksu mitään työtä ja vaivaa sellaisia hankkiessaan.
Niinpä tapahtui kerran, että veden lävitse ui tumma olento sukeltaen aina pohjaan saakka, missä simpukka istui kiini alustassaan. Se oli sukeltaja, joka etsi kalliita helmiä.
Tällä miehellä oli päällään eriskummallinen, lyijylaatoilla raskaaksi tehty puku ja päässä omituinen, pyöreillä lasiakkunoilla varustettu kypärä, josta lähti pitkä kumiputki ylös aina veden pinnalle asti. Yhdessä kädessään hänellä oli sähkölamppu ja toisessa rautainen raastin, jolla se irroitti poloiset simpukat niiden alustasta. Tuossa tuokiossa oli simpukkamme kiskaistu irti paikasta, jossa se oli koko ikänsä elänyt ja kasvanut, ja lennätetty rivakasti ylös veden pinnalle monien muiden onnettomuustoverien kanssa. Siellä ne nostettiin odottelevaan veneeseen, ja sukeltaja laskeusi taas meren pohjaan kokoomaan uusia simpukoita; tällä kertaa hän viipyi siellä kauvemmin kuin ennen, ja kun hän jälleen kohosi pinnalle, olivat hänen vaatteensa revityt ja kätensä verissä. Hän oli alhaalla kohdannut julman haikalan, joka kita ammolla oli hyökännyt hänen kimppuunsa, ja vasta tuiman taistelun perästä oli hänen onnistunut päästä siltä pakoon.
Vene soudettiin maalle ja simpukat viskattiin rantahiekalle, jossa ne saivat hitaasti itsestään kuolla. Muutaman ajan kuluttua tuli rannalle miehiä, jotka veitsillä avasivat simpukkain kuoret ja tutkivat, oliko niiden sisällä helmiä. Ja aina kun he löysivät ison ja säännöllisesti kasvaneen helmen, oli heidän ilonsa suuri. Riemuiten he veivät kalliin saaliinsa pois ja möivät sen satumaisen suuresta hinnasta. Simpukastamme saatu helmi kulki monien käsien kautta ja kiersi ympäri avaraa maailmaa, kunnes se viimein joutui koristamaan mahtavan hallitsijan kruunua ja unohti silloin, että se koskaan oli ollut vain mitätön hiekanjyvänen, joka oli tullut vaivaamaan pienoista simpukkaa.