Merkillisimpiä kaikkien aikojen uskaliaista löytöretkistä ovat venetsialaisten Polo-veljien matkat kaukaiseen Kiinaan 13. vuosisadan lopulla, joiden päähenkilönä ja kertojana esiytyy toisen veljen poika Marco Polo (1256-1323). Alkaen matkansa Krimin niemimaalta, jossa venetsialaisilla oli kauppasiirtoloita ja Polo-veljeksillä haarakonttori, lähtivät he kauppamatkalle Bukharaan, josta mongoolit veivät heidät halki Aasian aina Katayhin (Kiinaan) saakka ylimmän valtiaansa Kublai-kaanin luo. Siellä nämä älykkäät ja paljon nähneet venetsialaiset kauppiaat saivat osakseen huomaavaista kohtelua, jopa heidät lähetettiin viemään suurkaanin ystävällistä kirjettä kristikunnan silloiselle päälle, Rooman paaville. Sen tehtävän he kunnolla toimittivat ja palasivat uudelleen mongoolikeisarin luo tuoden mukanaan paavin vastauskirjeen sekä toisen veljen nuoren pojan Marcon. Tällä kertaa he jäivät pysyväisesti suurkaanin hoviin Kambaluk-kaupungissa (nyk. Pekingissä), jossa varsinkin nuori Marco Polo aikaa voittaen kohosi hallitsijan suureen suosioon ja merenkulkutaitoisena käytettiin tärkeissä hallitustoimissa. Kaanin lähettiläänä hän matkusteli monissa maissa, joissa sitä ennen ei yksikään europalainen ollut käynyt, Ceylonissa, Etu- ja Taka-Intiassa, Tibetissä y.m. Kaikkialla hän teki tarkkoja havaintoja maiden laadusta ja vieraista kansoista, niiden tavoista ja laitoksista. Se olikin kerrassaan outo, aivan kuin sadunomainen maailma, joka venetsialaista matkustajaa kohtasi Itä- ja Etelä-Aasiassa. Valtavan suurenmoinen luonto ja vuosituhansia vanha sivistys — se kaikki oli niin peräti toisenlaista kuin vanhassa Europassa. Hankkipa hän kuulopuheitten mukaan tietoja Cipangu-nimisestä maastakin (nyk. Jaapanista), jota suurkaani turhaan yritteli valloittaa.
Kokonaista 20 vuotta olivat Polot matkallaan, niistä 17 kaanin palveluksessa.— Marco useita vuosia m.m. suuren maakunnan ja sen 28 kaupungin sijaiskuninkaana. Mutta huolimatta kaikesta siellä perimästään kunniasta ja varallisuudesta paloi heissä kova koti-ikävä. Paluumatkaan tarjoutuikin tilaisuus, kun he saivat toimekseen saattaa erästä suurkaanin tytärtä miehelään etäiseen Persiaan. Matka kävi turvallisuuden takia meritse. Neljällätoista isolla 4-mastoisella laivalla purjehti loistava lähetystö, Marco Polo amiraalina, Taka-Intian ympäri ja ryytikasvien varsinaisen kotiseudun Isojen Sunda-saarten kautta (missä nähtiin "hännällisiä ihmisiäkin", arvatenkin orang-utangi-apinoita) helmien ja jalokivien saareen Ceyloniin ja Etu-Intian rannikolle. Mutta sen sijaan, että olisi vienyt prinsessan suorinta tietä Persian lahtea pitkin määränpäähän, lähtivät tutkimushaluiset venetsialaiset kiertelemään Intian merta sen pohjimmaisia perukoita myöten, käyden Madagaskarissa — joka Polojen mukaan oli maailman suurin saari ja jossa siihen aikaan vielä eli Tuhannen ja yhden yön saduissa mainittu Rok-niminen jättiläislintu (sukupuuttoon kuollut Aepyornis maximus, joka oli kamelikurkea lähes toista vertaa isompi) — Sansibarissa ja Abessiniassa asti. Sitte vasta he veivät ylhäisen morsiamen persialaiselle sulhaselle.
V. 1295 he viimein saapuivat Venetsiaan, jossa "heidän omansa eivät ottaneet heitä vastaan". Poloja oli luultu jo kauvan sitten kuolleiksi, ja heidän kotitalossaan asui etäisiä sukulaisia, jotka eivät tahtoneet tietää mitään nukkavieruihin tamineihin puetuista matkalaisista. Nämä panivat silloin toimeen isot kemut, kutsuivat sinne kaikki sukulaisensa ja kaupungin arvohenkilöt, tarjosivat ylellisiä ruokalajeja ja pukeutuivat kolmesti edellistä yhä komeampaan juhla-asuun. Vihdoin kemujen lopulla he esiytyivät resuisissa matkavaatteissaan ja ratkoivat irti niiden saumat, jolloin arvaamattoman kalliita jalokiviä ja helmiä vieryi lattialle ällistyneitten vierasten ihmeeksi. Nyt vasta heitä uskottiin, ja he perivät kotitalonsa ja muun entisen omaisuutensa. Marco Polo kohosi sitten synnyinkaupungissaan suureen arvoon; ja kun hän suurkaanin kansoista ja rikkauksista puhuessaan alinomaa käytti miljoona-sanaa, ruvettiin häntä kutsumaan "miljoona-herraksi". Kun myöhemmin syttyi sota alituisesti keskenään kilpailevien merenkuningattarien Venetsian ja Genovan välillä, joutui muuatta sotalaivaa komentava Marco Polo haavoitettuna vihollisten vangiksi. Mutta kuuluisaa vankia kohtelivat genovalaisetkin suurella huomaavaisuudella. Hän sai yhä uudelleen jutella uteliaille kuulijoille merkillisistä matkoistaan, kunnes kertomiseen kyllästyneenä saneli kirjureille niistä lavean esityksen, joka ilmestyi v. 1298 nimellä "Maailman ihmeet". Tämä mainio teos pysyi sitten vuosisatoja tärkeimpänä lähdekirjana itäisen pallonpuoliskon oloista ja — kuten seuraavasta luvusta näemme — antoi varsinaista aihetta ja virikettä keski- ja uuden ajan rajapyykkinä pidetyille suurille maantieteellisille löytöretkille.
Kaupunkien riitaisuudet.
Kuten edellisestä käy ilmi, ei Italian mahtavien ja rikkaiden meri kaupunkien kesken vallinnut sitä yksimielisyyden tunnetta ja yhteisten etujen silmälläpitoa, jonka puutteesta tämä luonnon auliisti siunaama maa on kärsinyt koko keski- ja uuden ajan aina lopulliseen yhdistymiseensä saakka jokunen vuosikymmen sitten. Keskinäinen kateus saattoi niiden laivat iskemään yhteen kaukaisilla riistavesillä ja kilpailemaan kauppaeduista vierasten kansallisuuksien luona; kotivesillä johti sama kiero vietti kutakin ponnistamaan kaikki voimansa tuhotakseen toisensa täydellisesti. Tuossa lakkaamattomassa kilpailussa, josta merenkohdussa uiskenteleva Venetsia, "Adrian meren kuningatar", lopuksi selvisi voittajana, koettivat riitapuolet vahingoittaa toisiaan sekä avoimilla taisteluilla että käyttämällä aito-italialaisella oveluudella kavalia syrjäiskuja. Hyökkäys- ja puolustusliittoja solmittiin vierasten valtiasten, Rooman paavien, Saksan keisarien, Ranskan ja Espanjan kuninkaiden kanssa. Kuvauksena senaikaisesta sodankäynnistä kerromme vanhan kuvauksen mukaan Melorian meritaistelusta, josta kaiken hurjuuden ohella tuulahtaa vastaamme keskiaikainen ritarillisuus ja romantillisuus.
"Pisalaiset, välittämättä paavin heille julistamasta kirkonkirouksesta, purjehtivat suurella laivastolla Genovan lahteen, hajoittaen tieltään paavin suosimia vihollisiaan. (Venetsialainen) Morosini oli heidän amiraalinsa, ja hän oli mitä hienokäytöksisin mies; sillä kun genovalaisten lähettiläs tuli huomauttamaan hänelle, että vähän kunniaa hän perisi käydessään vihollisen kimppuun, jonka puoli laivastoa oli hajallaan kaukana ja toinen puoli vielä telakalla, myönsi Morosini sen todeksi ja vetäytyi kohteliaasti takaisin. Täten saivat genovalaiset aikaa varustautua taisteluun ja lähtivät 100 kaleijan voimalla ulos merelle, purjehtien kolmion muotoisessa rintamassa. Viholliset vastapuolet kohtasivat nyt toisensa ja ottelivat oikein villikissan hurjuudella. Nuolet, peitset, heittokeihäät ja tapparat pimensivät ilman; suovalla sekoitettua palavaa öljyä virtasi mereen joka taholle, ja herkeämätön suhina ja jyminä oli saattaa kaukaa rannaltakin katselevat aivan suunniltaan. Välimeren siniset vedet värjäytyivät punaisiksi taistelussa vuodatetusta verestä, ja laivojen ympärillä laineet vallan kiehuivat hukkuvista miehistä, jotka viimeisin epätoivoisin hengenvedoin kamppailivat keskenään."
HANSALIITTO.
"Hansa" on muinais-goottilainen sana ja merkitsee niin hyvin liittoa eli yhteyttä kuin sotivata joukkoa. Se merkillinen ja mahtava ilmiö Pohjois-Saksassa, jota tuolla sanalla tarkotetaan, tarjoaa aivan toisellaisen kuvan kuin edellä esitetty italialaisten merikaupunkien hajanainen historia. Kun alppien eteläpuolella olevat latinalaiset mertenvaltiaat kuluttivat voimiaan ja mahtiaan lakkaamattomissa keskinäisissä kinasteluissa, vaikutti germaanilainen yhteenkuuluvaisuuden henki Pohjois-Saksassa vallan toista. Ympäröivien Pommerin, Slesvigin, Holsteinin, Lüneburgin y.m. herttuain alituiset ryöstelyt ja kiristykset pakottivat sikäläisiä merenkulkua ja kauppaa harjottavia rannikkokaupunkeja liittymään lujasti toisiinsa. Turvallisuudentarpeen lisäksi tulivat yhteiset elinedut. Niiden porvarit tajusivat näet, että he muodostamalla yhdessä peljättävän mahdin voivat parhaiten hankkia itselleen tärkeitä kauppaetuja Itä- ja Pohjanmeren rantamilla. Hampurin, Bremenin ja Lyypekin ympärille, jotka ovat säilyttäneet tärkeän merkityksensä kaupan ja merenkulun alalla aina meidän päiviimme asti, ryhmittyi lukuisa joukko, aikoinaan toistasataa hansakaupunkia, niistä monet kaukana sisämaassa suurten jokien varsilla, toiset aina Flanderissa ja Portugalissa asti. Niiden lisäksi tuli suuri joukko kukoistavia siirtoloita ja kauppakonttoreja ympäri pohjoisten merien rantamia.
Hansan rikkaus ja mahtavuus.
Kansalaisten vallan vakavuuden perusti näet se erittäin valtioviisas toimenpide, että he muinaisten foinikialaisten tavoin perustivat siirtoloita kaikkialle, missä kävivät kauppaa, sekä omia kauppakonttoreja valvomaan heidän etujaan silloisissa tärkeissä merikaupungeissa. Edellisistä kohosi kuuluisimmaksi loistossa itsensä Lyypekin kanssa kilpaileva Visby kalkkikallioisella Gotlannin (vanh. suomalaisten "Voionmaan") saarella, muhkeine kehämuurineen, epälukuisine kirkkoineen ja tarujen ylistämine rikkauksineen. "Guuttien" äveriäisyyttä kuvataan vanhassa viisussa seuraavasti: