Ensimmäinen rautainen höyrylaiva rakennettiin Ranskassa v. 1822, ensimmäinen iso rautainen purjelaiva Englannissa v. 1838. Ensimmäinen potkurilla varustettu höyrylaiva Great Britain, jonka kuuluisa siltamestari Brunei rakensi 1843 Atlantin reittiä varten ja joka haaksirikkoutui 1847, oli myöskin raudasta. Samalla vuosikymmenellä tuli rautalaivojen, varsinkin isojen höyrylaivojen rakennus yleiseksi. Mutta rakentajat noudattivat niissä edelleen vanhain puulaivain kylläkin suurenmoiseksi kehittynyttä rakennustapaa. Puulaivojen mukaisesti muodosti rautalaivoissakin aluksenrungon köli eli emäpuu, joukko poikittaiskaaria, jotka puulaivoissa ovat nykyään yleensä 1,2 m. päässä toisistaan, sekä niitä ylhäältäpäin tukevat kansipalkit, jotka samalla kannattavat kansilankkuja. Tämän rungon ympäri, joka määrää laivan muodon, naulataan tahi niitataan lankut tai rautalevyt aluksen ulkokyljiksi.
Great Eastern ja mullistus laivanrakennuksessa.
Edellämainittu Brunel, mainio myöskin Lontoon Tower-sillan (Thamesin yli vievän ketjusillan) sekä saman virran alitse käyvän rautatietunnelin rakentajana, rupesi yhdessä laivanrakennusinsinööri Scott Russelin kanssa 1854-58 rakentamaan laivaa, jossa uuden rakennusaineen vaatima uusi rakennustapakin tuli täydellisesti noudatetuksi. Se oli jättiläislaiva Great Eastern, jonka ovat suuruudessa vasta viime aikojen merihirviöt voittaneet.
Great Eastern merkitsi täydellistä kumousta laivanrakennuksen alalla. Brunel sovitti siihen siltarakennuksen kannatinjärjestelmän. Näin suurta laivaa eivät edellä kuvatut poikkikaaret yksistään enää jaksaneet pitää koossa; siksi hän keksi ja saattoi yleisesti käytäntöön pitkittäiskaaret. Ne käyvät keskestä alkaen pitkin laivan pituussuuntaa ja muodostavat, leikaten tuontuostakin poikittaiskaaria, lukuisia erillisiä osastoja eli kammioita, jotka varustetaan raittiin veden, höyrykattiloihin tarvittavan lämmitysveden ja nestemäisen polttoaineen (raakaöljyn) säiliöiksi. Yhdessä nämä pitkittäis- ja poikittaiskaaret niihin kiinniniitattujen uiko- ja sisäkylkien kanssa muodostavat laivalle kaksoispohjan, joka yhdellä haavaa antaa sille tarvittavan tukevuuden ja suojelee sitä uppoamasta. Jos näet laivanpohjaan tulee yhteentörmäyksessä tai haaksirikossa reikä, kohdistuu se vain yhteen tahi korkeintaan muutamaan tuollaiseen erilliseen, vedenpitävään kammioon eikä ulotu laivan koko sisätilaan. Valitettavasti ei tässä suhteessa ole kumminkaan viime sanaa vielä sanottu, sillä kaksoispohjasta ja vedenpitävistä kammioista huolimatta sattuu merellä usein surkeita onnettomuuksia, joihin nopeushulluuden määräämä kylkilevyjen ohkaisuus ja hauraus on enimmiten syynä.
Uuden laivan mitat olivat silloin aivan tavattomat. Sen pituus oli 207 metriä, leveys 25 m., syvyys 18 m., kantavuus 27,400 ja tilavuus lähes 19,000 tonnia. Matkustajia voi se ottaa neljätuhatta. Sen viisi valtavaa höyrykonetta käytti yhdellä haavaa sekä siipirattaita että potkuria, jotapaitsi se oli rikattu 6-mastoiseksi purjelaivaksi. Myöskin ulkopiirteet poikkesivat tykkänään kaikista siihenastisista laiva-muodoista. Russel suunnitteli tavallisten kuperain pintojen asemesta rungon muodon meren aaltoviivojen mukaisesti. Vaikka hänen aatteensa ei Great Eastern'iin sovitettuna osottautunutkaan edulliseksi käytännössä — laiva oli näet kehno purjehtija — on siitä kuitenkin vähitellen kehittynyt nykypäiväisten höyrylaivojen tarkotuksenmukainen muoto. Myöskin kannattavaisuus osottautui kehnoksi, sillä laivan tavaton suuruus ja siitä johtuvat kalliit käyttökustannukset eivät vastanneet senaikaista rahdittamistarvetta. Noudettuaan Amerikasta yleisöä Lontoon maailmannäyttelyyn (josta matkasta Jules Verne on kirjoittanut romaaninsa "Vedenpäällä liikkuva kaupunki") joutui se makaamaan hylkynä, kunnes sillä suoritettiin maanosien toisiinsa yhdistämisessä huomattava suurtyö: Atlannin-alaisen sähkösanomakaapelin laskeminen v. 1864. Sitten sai se ruostua ja hajoitettiin viimein 1888 sekä myytiin romurautana. "Niin katoo maailman kunnia!"
XI LUKU
Panssarilaivan tulikaste.
Laivain suojelus. — Uivat patterit. — Amerikan Yhdysvaltain
varustelut. — Käänteentekevä meritaistelu: Merrimac ja Monitor:
"Jalopeura lammaskatraan keskellä"; Liehuvin lipuin merenpohjaan;
Kostaja saapuu; Verta verrallakin.
Luonnollista oli, että sotalaivatkin kiirehtivät käyttämään hyväkseen uutta liikevoimaa, sillä niille oli vielä tärkeämpää kuin kauppalaivoille liikkeiden joutuisuus ja täsmällisyys. Mutta siipirattaat olivat tällöin erityisen arkana kohtana — yhdellä ainoalla hyvin tähdätyllä laukauksella voitiin ne särkeä ja siten tehdä alus taistelukyvyttömäksi, ja siipien suuret suojuskatokset tarjosivat mainion maalitaulun viholliselle. Siksipä potkurin keksimistä tervehdittiin erityisellä ihastuksella sotalaivastoissa.
Ajatus laivojen suojelemisesta vihollisen heitto- ja ampuma-aseilta on melkein yhtä vanha kuin merisota itsekin. Vanhan ajan kansat ja viikingit suojasivat sotureitaan ja alusten kylkiä reunoille ripustetuilla kilvillä. Sitten tavataan vuosisatain vieriessä monia yrityksiä varsinaiseen panssarisuojukseen. Laivankylkiä verhottiin nahoilla, lyijy-, vaski-, pronssi- ja rautalevyillä, ensin tulenvaaraa — nimenomaan keskiajan kuuluisaa "kreikkalaista tulta" — sittemmin uuden tykistön lähettämiä luoteja vastaan. Korealaisten, jotka aikaisemmin olivat kaukaisen idän korkeimmalle kehittynyt sivistyskansa, kerrotaan 16. vuosisadan lopulla käyttäneen panssaroituja "kilpikonna-aluksia" ja niillä tuhonneen useaan kertaan koko Japanin laivaston.