Jos katselee Tchitan koulujen vuosikertomuksia, huomaa niistä muun muassa sen mielenkiintoisen seikan, että kaikkien koulujen oppilaiden joukossa on buddalais-laamalaisuskontoa olevia. Asuinpa minäkin jonkun aikaa samassa "puulaakissa" kuin kaksi tunguussilaista tyttöä. He kävivät naiskimnaasia, heillä oli kauniit nimet Ludmilla ja Valentina, ainakin Ludmilla aikoi ylioppilaaksi. Muuten olivat he tyypillisiä mongooleja, tukka kiiltävän musta, naama litteä, mutta rotunsa piirissä sieviä neitosia. Monenakin iltana minä auttelin heitä selviytymään ranskan ja saksan käännöksistä sekä ratkaisemaan algebrallisia esimerkkejä. Pappatunguusi kävi kerran tyttäriään tervehtimässä, oli puettu aasialaiseen turkkiin. Hän pyysi minua käymään luonaan ja kertoi että hänen kotipuolessaan ovat vuoret täynnä merkillisiä kiviä. Ja oikeassa hän olikin, sillä siellä kaukana Uralgassa on mineraloogin luvattu maa. Käymättä minulta sekin paikka jäi. Vallankumous toi toisia ajatuksia mieleen.
Venäläisissä kouluissa ei ole koululaulua eikä voimistelua. Viime vuosina on Venäjälle tullut partio- — skoutiliike. Ja kun se on tullut Englannista, on sitä sallittu. Kun ajattelee, että Venäjällä ei ole ollut minkäänlaista kouluvoimistelua eikä koulu-urheilua, käsittää mikä ääretön merkitys tällä liikkeellä on ollut. Se on Venäjän nuorisolle avannut aivan uuden maailman. Oli hauska heidän hommiaan seurata. Voimisteltiin, retkeiltiin pitkät sauvat kädessä, opeteltiin solmujen tekoa, sääntöjä kopioitiin, harjoiteltiin tulen tekoa yhdellä tulitikulla ja suunniteltiin ensi kesäksi retkeä Baikaljärven vuoristoon.
Osoitteeksi kuinka kauniisti ja vakavasti skouti-ihanteita koetettiin noudattaa, en malta olla kertomatta pientä seikkailua, joka nuorella, reippaalla ystävälläni Valjalla sen vuoksi oli. Hän oli skoutipäällikkö — natshalnik. Kerran kun hän liikkui ulkona, näki hän saksalaisen sotavangin hevosella vetävän kiviä joen rannasta. Joen törmä oli korkea ja äkkijyrkkä. Jyrkimmässä paikassa kivet luisuivat ja kärrit rupesivat keikkoamaan. Mies piteli aisoista kiinni, eikä voinut mihinkään liikahtaa. Hänen tukalan tilansa sattui Valja huomaamaan ja riensi miehelle avuksi. Yhteisin voimin saivat he kuorman vihdoin törmän päälle. Kaiken tämän huomasi muudan poliisi. Hän kävi Valjan kimppuun ja kysyi:
"Ettekö te tiedä, ettei sotavankien kanssa saa olla missään tekemisissä eikä saa puhua saksaa."
"Tiedänhän minä. Mutta minun täytyi tulla auttamaan tätä miestä."
"Ei saa sotavankia — —"
"Jos meidän säännöissä olisi, että meidän pitää auttaa kaikkia muita paitse saksalaisia sotavankeja, niin sitten. Mutta nyt ei meidän säännöissä ole tällaista poikkeusta. Minun velvollisuuteni sääntöjen mukaisesti siis oli auttaa häntä, kun hän välttämättömästi tarvitsi apua."
Mutta poliisi yhä vaan jatkoi torumistaan ja uhkasi kannella kouluun. Silloin Valjan kärsivällisyys loppui ja hän sanoi poliisille: "menkää na tshortu".
Poliisi kantelikin, mutta skouti-oikeus julisti aivan Salomonin tuomion, johon kaikki olivat tyytyväisiä. Valja tuomittiin puolen tunnin arestiin, siksi että hän oli sanonut na tshortu.
Kerran päätin käydä peräkkäin niin monessa kirkossa kuin mahdollista. Perjantaina yritin mohamettilaisten moskeaan. Se on pieni, puinen, liittyen omituisen vinosti katuun, sen kun täytyy olla Mekkaan päin rakennettu. Kapea minareetti kohoaa sen toisesta päästä, jonka huipussa meikäläisen ristin asemesta on puolikuu, eli oikeammin kuun sirppi. Muudan tataari oli kyllä luvannut, että saisin tulla sinne, mutta tulin varmaankin liian myöhään, sillä en päässyt mistään sisään.