Joku aika sen jälkeen tuodaan aamiainen, lattialle oven eteen pannaan metalliselle asetille kolmisen silakkaa, tuopissa jonkun verran maitoa ja maljassa ruisjauhovelliä. Lusikka kuuluu kunkin kopin varsinaisiin varustuksiin. Ovessa, sen ulkopuolella on hyllyntapainen. Siihen on asetettu suuri palanen pehmeänpuoleista reikäleipää. Varmaankin ei tahdota suomalaisen tunteita loukata asettamalla leipää lattialle. Sillä leipähän se on se todellinen "Jumalan vilja". Päivälliseksi annetaan silakoita, leipää ja keittoa, herne-, liha- tahi ryynikeittoa, joskus puuroa, joskus perunoita. Muita aseita ei ole kuin se samainen lusikka. Illan suussa tuodaan tulta lamppuun. Hyvissä ajoin illalla tuodaan illallinen: leipää, ruisjauhovelliä ja silakkaa ja maitoa. Ruoka oli yleensä tyydyttävää. Sota-ajan vuoksi ei voitu kaikkea antaa mikä ohjelmaan kuului. Niin ei annettu voita ollenkaan, vaikka ohjesääntöjen mukaisesti olisi ollut annettava.
Ruuasta puhuttaessa mainittakoon, että joka maanantai käydään vangeilta kysymässä kutka haluavat omalla kustannuksellaan lisäruokaa. Useimmat näkyivät haluavan vehnäleipää. Näin ainakin kannettavan kokonaisia pinoja vehnäleipiä vankilan käytävissä. Muistui niin mieleeni, kuinka ennen aikaan kotiseudullani katselin kaupungista maalle kulkevia maalaisia. Hiljalleen ajaa helkyttelivät he, ken paremmilla, ken huonommilla ajopeleillä, mutta melkein jokainen söi ajaessaan pulkkaa — vehnäleipää.
Minulle annettiin oikeus syödä omaa ruokaa. Parin päivän perästä ruvettiin sitä porttöörillä tuomaan. Omaiseni lähettivät mitä parasta voivat keksiä, sen lisäksi hedelmiä ja makeisia. Suorastaan herkuttelin. Tuntui melkein vaikealta, kun minulla oli niin paljon parempi ruoka kuin ehkä kellään muulla tässä rakennuksessa.
Ruuan suhteen minua painoi sama ajatus kuin myöhemmin Pietarin Peresilnajassa. Tuntui siltä kuin syöminen vankilassa tulisi pääasiaksi. Kaikenlaiset muut ilot, nautinnot, virkistykset, toimet, niin henkiset kuin ruumiilliset olivat kielletyt. Ainoastaan ruokaa sai ja hyvää. Syöminen oli muutenkin päivän suuri tapahtuma, se katkaisi yksitoikkoisuuden, silloin joutui jonkunlaiseen yhteyteen kopin ulkopuoleisen elämän kanssa, silloin oli käytävissä elämää ja touhua. Syöminen tuli siten elämän keskeiseksi osaksi, pääosaksi, tärkeimmäksi. Tämä syömisen tärkeä asema minun mieltäni usein suuresti vaivasi. Tuntui niinkuin se painaisi minut alas eläimellisyyteen. Välistä teki mieli heretä syömästä niin hyvin, ja tyytymään haukkaamaan vain hiukkasen hengenpitimiksi.
Joku aika illallisen jälkeen tuli iltatarkastus. Alakerrassa puhallettiin vihellyspilliin yksi kerta, toisessa kerroksessa kahdesti ja kolmannessa, jossa minä olin, kolmasti. Silloin oli kunkin vangin asetuttava keskellä lattiaa seisomaan, joku vartija kävi ovessa olevasta tirkistysreijästä katsomassa, että oli paikoillaan. Sen jälkeen pantiin lisäsalvat oviin, ettei yön aikana pääsisi karkaamaan. Joku aika sen jälkeen kuului vielä virren veisuu ja Herran siunaus. K:lo 9 annettiin merkki lamppujen sammuttamiseen.
Hyvin pian huomasi mukavimmaksi elää tämän päiväjärjestyksen mukaan, nousta silloin kun merkki annettiin ja mennä makaamaan määräajalla. Mitä iloa ja etua minulla siitä olisi ollut, vaikka se olisi minulle ehkä sallittukin, maata pitempään aamulla ja valvoa myöhempään illalla kuin muut. Kellotta pian tottui olemaan, aamu- ja iltamerkeistä ja ateria-ajoista tiesi tärkeimmät ajankulut, ja mitä minä sen tarkemmalla ajantiedolla olisin tehnyt. Heti aamulla nousin ylös, peseydyin, pukeuduin, tein vuoteeni. Lattiani sen sijaan lakasin myöhemmin päivällä, jolloin oli valoisa, jotta näki hyvin joka sopukan. Tirehtöörin luvalla sain pitää sänkyni alhaalla päivälläkin, ja makailinkin keskipäivän aikaan minkä sujui, mutta iltapäivällä ja illalla en maannut, ennenkuin varsinaisesti menin nukkumaan, ettei yöuni häiriintyisi.
Aamulla vartijain tultua kuului liikettä kaikkialta. Ne vangit, jotka saivat käydä jossakin töissä, päästettiin liikkeelle. Toisia käytettiin kuulusteltavina, toiset kävivät kirjastossa, Siten oli monenlaista liikettä ja hälinää. Päivällisen jälkeen oli vartijoilla puolentoista tunnin lepoaika, silloin pantiin kaikki vangit koppeihin ja yhteishuoneisiin, ovet lukkoon, kaikki ruokalevolle. Tuli omituinen rauhallinen, hiljainen hetki keskellä päivän hälinää. Määrähetkellä iltapuolella alkoi taas sama liike ja elämä kuin aamupuolellakin.
Pitkin päivää kävelytettiin niitä vankeja, joille se etuoikeus myönnettiin. Toiset kävelivät peräkkäin pihalla. Toisia, arvattavasti vaarallisia vankeja varten oli laitos, jossa kukin sai kävellä yksin. Ympyränmuotoisen korkean aituuksen sisällä oli seitsemäntoista kävelypilttuuta. Keskipisteessä oli torni vartijaa varten, tornin ympärillä kapea käytävä ja siitä ovi kuhunkin pilttuuseen. Tornistaan vartija pitkällä kepillä sulki ja avasi kunkin pilttuun oven. Minut luettiin vaarallisimpien vankien joukkoon. Parina ensimäisenä päivänä ei annettu ollenkaan kävellä, ja sitten näissä kävelyputkissa. Korkeat seinät ympäröivät kutakin putkaa kaikilta puolilta. Mutta näkihän taivaan pilvineen ja hiukan puiden latvoja. Matkaa tuli pilttuun seinivieriä kävellen 25-27 askelta. Kun ahkeraan käveli koko ajan, voi matkaa tulla astutuksi, kierrokset sormilla lukien, kaksi kilometriä.
Kävelemästä tullessani huomasin, että kunkin kopin ovella seisoi vangin nimi, numero ja minkälaatuinen vanki kopin asukas oli. Minun koppini ovella seisoi laatalla: matkavanki numero se ja se, ja laatan toisella puolella nimi.
Suuresti vaikutti ajan rattoisampaan kulumiseen, että sai lukea. Niinkuin mainitsin, oli kussakin kopissa Uusi Testamentti, virsikirja ja vankien rukouskirja. Niitä luin ahkerasti. Uuden Testamentin ehdin lukea melkein läpi. Virsikirjaa luin myös säännöllisesti. Vankien rukouskirjan luin tarkoin ja oli se minusta kaikin puolin sopiva tarkoitukseensa. Kuulin perästäpäin neiti Mathilda Wredeltä, että siihen yleensä oltiin tyytymättömiä. Siinä muka liian räikeästi kuvattiin vankia suureksi syntiseksi ja rikolliseksi. Vangin rukouskirjassa ei mitenkään saanut viitata siihen että hän oli suurempi syntinen kuin muutkaan, eikä saanut olla erityisesti häntä varten sovitettuja rukouksia. Minä en tätä ymmärtänyt. Päinvastoin, jos koska, niin rukoillessaan kai vangin piti tunnustaa olevansa rikollinen ja syntinen. Sitäkin enemmän kun hän tämän rukouksensa suoritti koppinsa yksinäisyydessä, ilman sivullisia todistajia. — Muutakin luettavaa sain vankilan kirjastosta. Luin Vallacen kaksiosaisen ison teoksen Venäjästä, Lindaun "Från orienten" y.m. Lukuni järjestin määräajoiksi, milloin luin uskonnollisia kirjoja, milloin muuta. Luku sujui hyvin. Luin pöydän ääressä, luin seisaalta ikkunan ääressä, luin eri asennoissa sängyssä lamppu ja kirja jakkarallani. Sanomalehtiä ei annettu lukea, kuulin että jonkun aikakauskirjan olisi ehkä tirehtöörin erityisellä luvalla voinut saada, mutta en ehtinyt sitä hommata itselleni.