Rouva L. oli syntynyt Berlinissä. Nuorena tyttönä oli hän mennyt naimisiin Berlinissä opiskelevan venäläisen kanssa. Siperiaan tullessaan oli hän iloinen ja huoleton. Hän ei ymmärtänyt pelätä mitään. Hän ratsasteli yksin metsässä laulellen, kävi yksin kukkia poimimassa kaupungin ulkopuolella. Sitten oli hän kokenut paljon. Oli asunut eri osissa Siperiaa. — "Ja nyt minä olen oppinut pelkäämään", hän lopetti kertomuksensa.
Venäläinen asutus Siperiassa juurtuu ja vakiintuu. Siellä tapaa nuoren polven, joka on Siperiassa syntynyt ja kasvanut ja rakastaa sitä isänmaanaan ja uneksii sille kauniita unelmia.
Samalla kuin Siperiaan on siirtynyt kansaa Euroopasta, on sinne siirtynyt asukkaita Kiinasta, Jaapanista ja Koreasta. Irkutskissa niitä jo näin paljon, Tchitassa niitä oli oikein tulvimalla. Luulen, että kaupungin asukkaista noin 20,000 oli kiinalaista. Lukumäärää on kumminkin vaikea sanoa, sillä niitä tulee ja menee yhtä mittaa. Toisina vuoden aikoina niitä on paljon enemmän kuin toisina. Kiinalaiset nimittäin eivät ylimalkaan pysyväisesti muuta pois maastaan. He lähtevät vaan työansiolle, jättäen vaimonsa ja lapsensa kotiin.
Ihminen on taipuvainen edeltäpäin muodostamaan itselleen mielipiteitä asioista, joista hänellä ei ole riittäviä tietoja. Niin olin minä aina kuvitellut, että kiinalaiset olisivat ehdottomasti rumaa kansaa. Enemmän kiinalaisia nähtyäni olen muuttanut mielipidettä. Kun ensimäisen outouden on voittanut, huomaa heidän joukossaan kauniitakin ihmisiä. Nenä saattaa olla suora, kasvojen piirteet säännöllisiä, silmät suuria ja kauniita.
Useat käyttävät vielä pitkää lettiä, mutta monet ovat leikanneet tukkansa lyhyeksi. Puku on useimmilla kiinalainen, mutta monella kokonaan tai osittain venäläinen.
Naisia oli Irkutskissa kaksi, Tchitassa yksi. Ne käyttivät kiinalaista pukua ja oli heillä pienet jalat, joilla astua köpiköivät. Vanha kiinalainen säädös määrää, ettei kiinalainen nainen saa poistua synnyinseuduiltaan sataa kilometriä kauemmas. Tämä säädös on poistettu. Mutta käytännössä sitä vieläkin noudatetaan. Kuulin kerrottavan ettei Maimatshinissakaan, joka kumminkin on Kiinassa, ole yhtään naista. Jonkun matkan päässä on erityinen naisten kaupunki. Mutta siellä ei ole kiinalaisia naisia, vaan tatarilaisia ja mitä lienevätkin.
Tästä syystä jos muistakin kiinalaiset ovat vaan tilapäisiä asujamia Siperiassa. Heillä on koti ja perheet Kiinassa, he ovat vaan rahanansiolla. He asuvat äärettömän ahtaasti ja säästäväisesti. Pienissä huoneissa on laveri laverin päällä lattiasta kattoon saakka. Kuulin siitä tohtori Bergmanilta, joka terveyslautakunnan jäsenenä oli käynyt tarkastamassa heidän asuntojaan. He eivät anna ulos rahaa juuri mistään. Kotona käydessään he hankkivat itselleen vaatteita, sieltä he tuovat enimmät ruokatavaransa ja muut tarpeensa. Senpä vuoksi siperialaiset ovat heille vihasia. He ansaitsevat vaan, mutta eivät mitään kuluta, vievät kaiken ansionsa maasta pois.
Elinkeinona kiinalaiset harjoittavat monenlaisia ammatteja. Heitä on paljon suutareja, pyykinpesijöitä ja silittäjiä, räätälejä, ruokavarojen ja rihkaman kaupustelijoita. Melkein kaikki "vesimiehet" — vedenvetäjät Tchitassa ovat kiinalaisia. Ja sitten on paljon viljelijöitä. Siperialaisten suureksi ihmeeksi saavat he kaalit, retiisit ja perunat erinomaisesti menestymään. Mutta hehän ovatkin tulleet maahan, jossa puutarhanviljelys on aivan koettelematonta. Vielä käytetään kiinalaisia kaivostöissä, rautatierakennustöissä ja maanviljelyksessä.
Kun kysyin tuttaviltani, millaista on olla tekemisissä kiinalaisten kanssa, vastasivat he, että kiinalaisia on kahta laatua, hyviä ja pahoja, ja yhtä paha kuin on olla pahojen kanssa tekemisissä, yhtä hyvä on olla hyvien. Ne muutamat kiinalaiset, joiden kanssa minä jouduin tekemisiin, kuuluivat kaikki hyvään ryhmään. Pesijä oli hyvin siisti ja luotettava, ei koskaan vaatteita kadonnut, vaikka ei luetteloita eikä kuitteja käytetty. Torikauppias oli hyväntahtoinen ja antoi minulle haluamiani tietoja ja kun läksin kotiin, valitsi hän hymyillen sopivia makeisia tuomisiksi. Ja ruokavarojen kauppias, joka oli talonväkeni hankkija, meidän oma "hodjamme" oli hyväntahtoinen, leikkisä mies. Hän myönsi suuren luoton, oli kohtuullinen ja luotettava, ja hyvin tuttavallinen, tallusteli kaikissa huoneissa, monesti pistäytyen minunkin kamarissani. Koti hänellä oli kaukana Etelä-Kiinassa.
Kiinalaiset tavat ovat monessa suhteessa päinvastaisia ja erilaisia kuin meillä. Jos kaksi tai useampia kiinalaisia astuu yhdessä kadulla, eivät he kulje vierekkäin, vaan peräkkäin, koko ajan puhellen. — "Ha ho ha ho", niinkuin heidän puheensa minun korvissani kuului. Jos kiinalaisella on monta takkia päällä, on päällimäisempi aina lyhempi. Ja viimeksi pannaan hihattomat liivit. Siperiassa he kumminkin ovat talvella oppineet käyttämään turkkia.