"Onpa todellakin interesno."
Ei ole mitään häiriötä. Ihmiset ovat vaan iloisia ja onnellisia. Ja ne, jotka eivät ole, ovat olevinaan.
Kun tulen kotiin, selittää isäntäni minulle sanomalehtiä ja sähkösanomia. — Respublika, respublika kuuluu yli kaiken.
Päästin koetteeksi ilmoille sanan: kontrarevolutio. Isäntäni aivan säpsähtää: mitä, tiedättekö siitä mitä, missä?
Minä en tiedä mitään, minä vaan kysyn teiltä, joko tähän voi ruveta luottamaan, vakaantuuko respublika.
Jo tulee tieto uudesta ministerilistasta. Kerenskin oloa siinä enimmin ihmetellään. Jo todellakin on Venäjällä vallankumous tapahtunut, kun Kerenski on ministerinä. — Arvosteltakoon häntä kuinka tahansa, sanotaan, se kumminkin on varma, että hän on ehdottomasti rehellinen mies.
Kahden päivän perästä läksin taas museolle.
Aleksei Kiriltshin työhuoneen vieressä oli toinen pienenlainen huone, en ollut sitä ennen huomannut. Se näytti olevan jonkunlainen johtokunnan huone. Siinä oli pöytä keskellä ja sen ympärillä tuoleja. Ovi oli sinne auki ja siellä näkyivät pitävän jotain kokousta, noin kuusi tai kahdeksan henkeä istui pöydän ympärillä, niiden joukossa Kusnetshoff.
Erityisesti kiinnitti minun huomiotani muudan neiti. Hän oli puettu mustaan juhlapukuun, tukka oli kammattu sivuille niin, että kaunis, leveä otsa erityisesti loisti esille. Hän seisoi pöydän takana ja puhui paraillaan. Silmistä hehkui innostuksen tuli. Kaikkien muiden katseet olivat häneen kiintyneet. Minusta tuntui siltä kuin hän olisi ollut nuori, uudistettu ja uudistuva Venäjä olennoituna. Hän edusti sitä innostusta, sitä luottamusta ja sitä toivoa, joka nyt täytti lukemattomien mielet laajassa Venäjän valtakunnassa.
Kusnetshoff huomatessaan minut, pisti minulle avaimet käteen. Kun perästäpäin kysyin häneltä ketä ne olivat olleet, sanoi hän: "meillä on vaan sellainen komiteetta". Lienevätkö sitten jo kauvankin kokoontuneet ja haaveilleet sitä hetkeä, joka nyt oli tullut.