Koko tämä keskustelu oli kumminkin vaan valmistusta toiseen puheen-aineesen, jota minä kovasti pelkäsin. Eikä harkittavaksi tullutkaan sen vähempi seikka kuin tämä: koska meidän tästä puolin sopii ja tulee pitää päätä hiukan pystymmässä, niin olisi aivan asianmukaista, että sälkö, joka jo alkaa käydä vanhaksi, myötäisiin pois läheisillä markkinoilla ja sijaan ostettaisiin toinen hevonen, jonka seljässä saattaisi tarpeen tullessa istua yksi tai pari ihmistä, ja sehän se joltain näyttäisi, kun mennään kirkolle tai kylään.
Minä vastustin ensin mointa ehdotusta kivenkovaa, mutta yhtä kivenkovaa sitä puolustettiinkin. Ja kun minä hiukankin hellitin, niin sitä kireemmälle minä jouduin, ja niin minä vihdoin päätin luopua sälöstä.
Huomenna sattui juuri olemaan toripäivä, ja aikomukseni oli lähteä sinne itse, mutta vaimoni väitti minun saaneen nuhan, jonka vuoksi hän ei millään muotoa päästä minua ulos.
— Ei, kultaseni! — puhui hän. — Moses on näppärä poika ja osaa kyllä ostaa ja myödä. Hänhän se on kaikki hyvät kaupat talossa tehnyt. Hän osaa hieroa ja tinkiä niin kauan, että toinen väsyy pahanpäiväiseksi, ja silloin menee asia lukkoon.
Jonkun verran minäkin luotin poikani hyvään älyyn ja siksipä uskoinkin tämän tehtävän hänelle.
Seuraavana aamuna näkyivät siskot olevan täydessä hommassa, laitellessaan Mosesta markkinoille. He suorivat hänen tukkansa, kiillottivat kengänsoljet ja pönkittivät nuppineuloilla pojan hatun. Kun sitten nämä toalettihommat vihdoin oli suoritettu, oli meidän vihdoinkin mielihyvä nähdä Moseksen nousevan sälön selkään, iso lipas edessään, johon oli ostettava maustimia. Hänen yllään oli takki siitä kankaasta, jolla on nimenä "tuli ja leimaus." Olihan se käynyt pojalle jo ahtaanpuoleiseksi, mutta liian hyvä se vielä oli poiskaan viskattavaksi. Liivit olivat vaalean vihreät kuin ankanpojan höyhenet, ja tukan olivat sisaret sitaisseet leveällä mustalla nauhalla. Miehissä saatoimme häntä muutamia askeleita ja huusimme hänelle: "onnea matkalle! onnea matkalle!" kunnes emme häntä enää nähneet.
Tuskin hän oli lähtenyt, niin jo saapui mr Thornhillin kellarimestari onnittelemaan meitä: hän oli näet kuullut nuoren herransa puhelevan meistä paljon hyvää.
Onni ei nähtävästikään ollut aikonut tulla yksin. Pian saapui toinenkin palvelija samasta talosta, tuoden tyttärille kirjeen, jossa ladyt ilmoittavat kuulleensa mr Thornhilliltä niin paljon hyvää meistä kaikista, että he toivovat, moniaan tiedustelun perästä, olevansa täysin tyytyväiset.
— Nyt, — huudahti vaimoni, — nyt minä huomaan, ett'ei ole niinkään helppo päästä ylhäisiin perheisin, mutta kun kerran on päässyt, niin sitten sopii, niinkuin Moses sanoo, mennä rauhassa nukkumaan.
Tämä leikillinen lause oli olevinaan sukkeluutta, ja tyttäret lausuivat mielihyvänsä siitä kovalla naurulla. Sanalla sanoen, vaimoni oli niin hyvillään tästä ilmoituksesta, että pisti kätensä taskuun ja antoi sanansaattajalle seitsemän puolipenceä.