— Myöty se on, — vastasi Moses, — ja hinnaksi tuli kolme puntaa viisi shillingiä ja kaksi penceä.
— Sepä hyvä se, poikaseni! — puhui äiti.
— Puoliasi olet pitänyt, tiesinhän minä sen. Eikä tuo hinta, näin meidän kesken sanoen, mikään polkuhinta olekaan. Annahan tänne.
— En minä rahoja tuonut! — huudahti Moses. — Niillä tehtiin hyvät kaupat, ja tässä ne on, — lisäsi hän, vetäen käärön poveltaan. — Tässä ne on: krossi viheriäitä silmälaseja, sangat hopeata ja säämyskästä kotelot.
— Krossi silmälaseja! — virkkoi vaimoni hiljaisella äänellä. — Sälkö sinulla oli lähtiessäsi ja nyt ei ole tullessasi kuin krossi viheriäitä silmälasin rähjiä!
— Äiti kulta! — puhui poika. — Kuuntelehan toki järkevää puhetta.
Mitättömästä hinnasta ne sain; enhän niitä muutoin olisi ostanut.
Pelkästä hopeasta sangoissa saadaan kaksin verroin.
— Palttua minä hopeasangoille! — huudahti äiti kiivaasti. — Ei ikipäivinä niistä saa puoltakaan hintaa: vanhaa romuhopeata, viisi shillingiä unssi.[13]
— Älä yhtään niitten myömisestä itsellesi huolta tee, — lausuin minä; — ei ne maksa kuuttakaan penceä; näenhän minä, ett'ei sangat ole kuin vaskea, vernissaa päällä.
— Mitenkä! — huusi vaimoni. — Ett'eikö hopeata? Ett'eikö hopeata sangat!
— Yhtä vähän kuin sinun paistinpannusi.