Onni heiastelihe kaikkien kasvoilla, ja mielihyvästä punoittivat Oliviankin posket. Saada näin yht'äkkiä takaisin kunniansa ja ystävänsä ja omaisuutensa, — moinen riemu oli omiansa ehkäisemään hivutustaudin ja tekemään hänet terveeksi ja vilkkaaksi jälleen. Mutta lieneekö kenkään iloinnut siitä niin täydellisesti kuin minä? Yhä pitäen sylissäni armasta lasta, minä kyselin sydämeltäni, eikö tämä kaikki vaan lienekin unta.
— Kuinka te saatoittekaan! — huudahdin minä mr Jenkinsonille, — kuinka saatoittekaan kaikkien tuskieni lisäksi vielä kertoa hänen olevan kuolleen? Mutta mitäpä tuosta! Minun iloni, saatuani hänet jälleen, palkitsee minut yltäkyllin kärsimyksistäni.
— Mitä teidän kysymykseenne tulee, — virkkoi Jenkinson, — niin siihen on helppo vastata. Minun mielestäni ei teillä ollut muuta keinoa, päästäksenne vankeudesta pois, kuin taipua squiren vaatimuksiin ja suostua hänen avioliittoonsa toisen nuoren ladyn kanssa. Mutta siihen te ette sanonut suostuvanne niinkauan kuin tyttärenne on hengissä. Ei siis ollut muuta neuvoa saada asiata lukkoon kuin ilmoittaa teille, että tyttärenne on kuollut. Minä sain vaimonne osalliseksi tähän tuumaan, eikä meillä hamaan tähän asti ollut sopivaa tilaisuutta tehdä teille selkoa asian oikeasta laidasta.
Koko seurassa oli ainoastaan kaksi henkeä, joitten kasvot eivät riemusta loistaneet. Mr Thornhillin varmuus oli kokonaan hervahtunut: hän näki edessään pohjattoman kuilun täynnä häpeää ja puutetta. Putoaminen sinne hirvitti häntä niin, että hän lankesi polvilleen setänsä eteen ja pyysi surkealla äänellä armoa. Sir William oli sysäämäisillään hänet pois, mutta minun pyynnöstäni hän käski hänen nousta ja sanoi tuokion kuluttua:
— Sinun ilkeytesi, rikoksesi ja kiittämättömyytesi tosin eivät ansaitse sääliä, mutta aivan puille paljaille sinä et kumminkaan jää. Sen verran sinulla on oleva, että riittää jokapäiväisiin elämäntarpeisin, ei irstailemisiin. Tälle nuorelle ladylle, sinun vaimollesi, on tuleva kolmas osa siitä, mikä kerran oli sinun omaasi, ja yksin hänen hyväntahtoisuudestaan riippuu ylimääräiset lisät vast'edes.
Squire yritti lausumaan kiitollisuuttansa tällaisesta ystävällisyydestä valituin sanoin, mutta baronetti esti hänet siitä:
— Älä kehnouttasi enää entistä suuremmaksi tee, — virkkoi hän; — kylliksi ilmeistä se on jo nytkin.
Hän käski sitten hänen samassa lähteä pois ja pitää entisistä palvelijoistaan yhden vaan, kenet sopivaksi näkee, sillä muita ei hänellä saa olla.
Heti hänen lähdettyänsä sir William astui kohteliaasti hymyillen Olivian luokse ja onnitteli häntä. Hänen esimerkkiään noudattivat miss Wilmot ja vanha herra Wilmot. Vaimonikin suuteli tytärtään herttaisesti, koskapa, käyttääkseni hänen omia sanojaan, Oliviasta nyt oli tullut kunniallinen aviovaimo. Sofia ja Moses samoin. Ja meidän hyväntekijämme, mr Jenkinson, pyysi hänkin saada kunnian päästä onnittelemaan. Meidän riemumme näytti nyt olevan ylimmillään.
Sir William, jonka suurimpana ilona oli tehdä hyvää, katseli nyt ympärilleen mielihyvästä loistavin silmin ja näki kaikkialla riemullisia katseita. Sofia yksin ei näyttänyt täysin tyytyväiseltä, emme saattaneet käsittää, miksi.