Ja se ompi kaunis Sanna, Silmä on kun tähti, Joka pyhä aamuisena Taivon päältä lähti.
Ja sen posket rusottaavi Kuten kaunis ruusu, Jota päivä kasvattaavi — Yrttitarhan kuulu. —
Mutta sielu ompi puhdas: Sulo, armas kyyhky, Joka rähinästä kauas Tempplin päälle yhtyy.
Sitä tuossa näkiessä Jalo herra nuori, Himon pahan vääntehessä Kulmallensa suori.
Sillkkiä hän sovitteli — Eipä Sanna taivu, Hopeilla houkutteli, Eipä kauno vaivu,
Päärlyjä hän paneskeli, Eipä sulo suovu, Kultia hän kuletteli, Eipä loitto luovu,
Hovia hän rukoili, Eipä vaka vaivu, Linnoa hän liittäeli, Vaan ei kuulu kaadu.
Sillon mieli-äkehessä Käski miehiänsä "Tulkaa, viekää kahlehessa Onnen-vasta kansa."
Mutta Sanna pakenevi Saapi kosken luoksi: "Kumma ompi kuolo tässä Iki-valon vuoksi."
Ja hän siitä pudotikse Valko kuohumahan — — Henki kohta luotelikse Yltä parempahan.