"Ei, hän ei huomannut minua ollenkaan ensiksi, vaan minä hänet."
"Niinkö, tietäkää siis, että kenraali odotti teitä koko ajan, kun olitte konsulin luona. Hän seurasi teitä, kun menitte konsulin luo ja jäi sitten odottamaan toiselle puolelle katua."
"Vai niin", ja diplomaatin äänessä oli miettivä sävy. "Siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Kenraali ei suinkaan ole luotetuimpia."
"Ja sitten", jatkoin minä, "tietäkää se, että kenraali tänään keskusteli erään venemiehen kanssa laiturilla, miehen, joka täydelleen vastaa kuvaustanne rosvosta."
"Tuli ja leimaus! Silloin minä olen hukassa!"
"Ei ollenkaan! Katsokaas, meillä on kuitenkin yksi etu: me epäilemme tai oikeastaan minä epäilen kenraalia, mutta kenraali ei tiedä mitään tästä epäilyksestä. Ellei hän tiedä paperin olemassaolosta, on meillä vielä aikaakin. Missä te säilytätte sitä?"
"Se oli paperossikotelossani, kuoren sisällä, mistä sitä ei aivan heti keksi."
"Kas niin, sehän parantaakin asiaa melkoisesti. Meidän on nyt pidettävä kenraalia silmällä ja muu saa toistaiseksi jäädä riippumaan sattumasta."
"Mutta, monsieur Haapala", kysyi puolalainen, "kuinka te sitten selitätte sen, että myöskin kenraali ryöstettiin? Olisiko se vain tehty asian salaamiseksi?"
"Epäilemättä."