"Emme, teillä on hieno vainu. Kiitoksia vain! Muuten, jos sattuisitte minua puhuttelemaan muitten läsnäollessa, niin nimittäkää mr. Fartmanniksi."
Miehet kiiruhtivat yläkertaan ja astuivat varovaisesti tohtorin huoneen vieressä olevaan huoneeseen. Hoper sulki oven jälkeensä hiljaa. Hän oli huomannut, että huoneitten välillä oli ovi, tosin suljettu. Hävittyään sen luo hän tähysti sisään. Tohtoria ei näkynyt, mutta japanilainen istui aivan lähellä ovea. Hoper painoi korvansa ovea vasten, koettaen kuunnella, mitä tohtori ja hänen keltaihoinen vieraansa puhuivat. Mutta vaikka hän kuinka jännitti kuuloaan, ei hän saanut puheesta selvää. Keskustelua kesti noin kymmenen minuuttia. Viimein japanilainen nousi ja ojensi kätensä jäähyväisiksi.
"Siis Sao Pe, Djimakatu 259", kuuli Hoper japanilaisen sanovan.
"Hyvä on!" vastasi tohtori.
Keskustelijat olivat koroittaneet ääntään.
Hoper hypähti paikaltaan ja hiipi toisen oven luo. Tohtorin ovi avautui ja jälleen sulkeutui. Japanilainen oli siis poistunut. Mutta tohtori? Hoper kuunteli ja kuuli liikettä viereisestä huoneesta. Tohtori oli siis edelleenkin huoneessaan.
Salapoliisi teki Cotterille, joka oli ääneti ja liikkumattomana tarkannut virkaveljensä toimia, merkin seurata häntä, avasi oven varovaisesti ja laskeutui kiireesti rappuja alas. Hovimestari oli alhaalla. Hoper ojensi takaisin avaimen ja pisti miehelle käteen runsaan juomarahan. Hovimestari kumarsi.
"Näittekö, minne tästä muuan japanilainen hävisi?" kysyi Hoper. —
"Ottiko hän auton?"
"Ei, hän läksi jalan oikealle."
"Hyvä, kiiruhtakaamme!"