Sekunnit tuntuivat ikuisuudelta Cotterista. Kaikki oli yhden hiuskarvan varassa. Ellei Hoper ennättäisi apuun, olisi kaikki mennyttä. Salapoliisin valtasi vastustamaton halu huutaa, mutta kylmä revolverinpiippu palautti hänet järkiinsä.
"Halloo… kuinka? Missä hän on?"
Cotterin mieli ailahti.
"Niinkö, pyytäkää häntä heti soittamaan numeroon 17 553! Kiitos!"
Japanilainen hillitsi vaivoin harminsa. Tohtori oli nähtävästi pistäytynyt jonnekin. Asema oli toistaiseksi pelastettu.
"Istukaa!" komensi japanilainen, ja Cotter totteli. Miehet istuivat eri puolilla pöytää, englantilainen ulkonaisesti tyynenä, mutta sisäisesti jännittyneenä, japanilaisen leikitellessä pitkin, ohuin sormin revolverillaan. Syntyi täydellinen hiljaisuus. Bolsheviikki tarkasti vankiaan herkeämättä, vinojen, tummien silmien vuoroin laajetessa ja pienentyessä.
Mutta äkkiä kajahti ulko-oveen kaksi jyrkkää ja voimakasta lyöntiä.
Cotter pysyi tyynenä, vaikka hänen kasvonsa vetäytyivätkin hymyyn.
Japanilainen hyppäsi sensijaan pystyyn, ja hänen ilmeensä todisti
voimatonta raivoa.
"Kuka siellä?" kysyi hän Cotterilta, uhaten aseellaan.
"Toverini", vastasi salapoliisi tyynesti.
Japanilainen mietti hetkisen. Jyskytys jatkui, käyden yhä voimakkaammaksi.