Aamuauringon loihtiessa Gangesin rannat kultaan ja hopeaan uhkean, rehevän tropiikkikasvullisuuden lehdillä, virran vierittäessä äärettömiä vesimääriään kohti merta, mutaisena, liejuisena, harmaana, punervana, vihreänä ja mustana, liukui laiva hitaasti ylös virtaa, sivuuttaen kaisla- ja savikyliä, metsikköjä, rannattomia viljavainioita, rämeseutuja, joilla kasvoi pitkää ruohoa, pensaita, heleävärisiä kukkia, minkä kasvullisuuden keskellä kuhisi tropiikin kirjava eläinmaailma, kulki ohi mahtavan Diamond Harbourin, Kalkuttan ulkosataman, ja ponnisteli ylös kohti Bengalin pääkaupunkia mahtavasti vierivässä kymissä. Ja kaiken yllä säihkyi etelän syvänsininen, kirkas taivas.
Pohjoismaalaiset ystävämme nauttivat. He tunsivat itseensä tarttuneen jotakin tuosta puoleksi miehisestä, puoleksi poikamaisesta, romanttisesta vaelluskuumeesta, heidän mielensä paloi rannalle, noihin rajattomiin viidakkoihin, soille ja rämeille, alkuasukaskyliin ja viljavainioille, tuon kukikkaan, värikkään, yltäkylläisen, hedelmällisen luonnon keskeen. Mahtavat yleispiirteet vaikuttivat huumaavasti, lukemattomat, kirjavat yksityisseikat lumoavasti.
Illan suussa saapui laiva Kalkuttaan, laskien laituriin Huglilla, ja passintarkastuksesta selvittyään astuivat ystävämme The Strandille, leveälle rantakadulle, jolla kuhisi itämaalainen elämä täydessä loistossaan kirjavine, monivärisine alkuasukkaineen niin ihon kuin puvun puolesta, kirkuvine katumyyjineen, moninaisine kulkuneuvoineen. Ilma oli tukahduttavan kuuma, painostava, kun meren raittiit tuulahdukset olivat lakanneet tuntumasta.
"Hotelliin, ja kiireimmän kaupalla!" virkkoi Kivinen. "Täällä alkaa tuntua sietämättömän kuumalta."
Seikkailijat vuokrasivat jonkunlaisen ajurin, joka kuljetti heidät ja heidän vähät matkatavaransa hotelliin. Hoper oli jo edeltäpäin saanut tietää tohtorin osoitteen Kalkuttassa ja ilmoittanut sen muille, joten vakoileminen voitiin jättää ensi hetkinä. Päästyään huoneisiinsa ystävyksemme ensin perusteellisesti peseytyivät kylmällä vedellä, muuttivat ylleen toiset puvut ja nauttivat keveän aterian.
"Menee mukiin!" tuumi Kivinen, kun matkailijat istuivat sikaareita sauhutellen hotellin varjoisalla, ilmavalla parvekkeella. Heidän edessään lepäsi Kalkutta, Chowringhee, eurooppalaisten komea, hyvinrakennettu, leveäkatuinen kaupunginosa asuinpalatseineen, puutarhoineen ja suihkulähteineen, ja taampana Palta, jossa alkuasukkaat asuivat likaisissa, matalissa, kurjissa savihökkeleissä ja kaislamajoissa, ahtaine kujineen ja soukkine katuineen.
"Katsokaas, mr. Cotter", lausui Kivinen, "mutta älkää pahastuko! Tässä näette selvää selvemmin, havaannollisesti, Intian probleemin koko räikeydessään. Tässä on eurooppalaisten kaupunginosa, valloittajien, komea, hyvinhoidettu, tuolla alkuasukkaitten inhoittava pesä, löyhkäävä, saastainen. Ja kuitenkin perustuu tämän kaupunginosan hyvinvointi juuri noiden repaleisten, likaisten, inhoittavien alkuasukkaitten työhön, heidän raadantaansa. Eikö epäoikeudenmukaisuus ole liian silmäänpistävä? Vaikka ei olisikaan mikään kommunisti, niin voidaan kuitenkin vaatia, että työmiehillä ja työnjohtajilla on edes jossakin määrin samanlaiset elämänehdot, sellaiset, että molemmat tuntevat olevansa ihmisiä, eikä toiset orjia, toiset epäjumalia."
"Tiedän, tunnen, hyväksyn näkökantanne, mutta millä tavalla saadaan aikaan parannus? Ei suinkaan bolshevismin avulla?" kysyi Cotter.
"Ei tietenkään, mutta joku keino on keksittävä, sillä jollei sitä keksitä, ja ajoissa, niin irtautuu Intia englantilaisesta imperiumista ennen pitkää yhtä varmasti kuin minä istun tässä. Naurettavaa, mutta totta! Mitä on Englanti Intiaan verrattuna? Kuin tinasotamies koulupoikaan. Ja kuitenkin pitää tinasotamies poikaa vallassaan."
"Sivistyksellään. Sana koulupoika ei ole sopiva."