Koskela tarkasteli löytämäänsä paperiliuskaletta, toisten odottaessa jännittyneinä.
"Tämä on jo koomillista!" huudahti Kivinen. "Valmis matkasuunnitelma, pysähdyspaikat, hotellit! Totisesti, bolsheviikit ovat kohteliasta väkeä!"
Paperiliuska osoittautui tutkittaessa sangen tarkaksi kartaksi, johon oli merkitty punaisella viivalla kulkutie Intiasta aina Moskovaan saakka, ja, mikä tärkeintä, salaiset bolsheviikkiasiamiehet ja heidän osoitteensa. Jääkäri oli siten keksinyt yhdellä kertaa koko Venäjän ja Intian välisen yhteyden.
Löytö oli mitä suuriarvoisin. Ensiksikin saattoivat ystävykset käyttää sitä hyväkseen matkallaan Venäjälle ja toiseksi voitiin heti senjälkeen koko linja lakkauttaa, joten esim. bolsheviikkikiihoitus Venäjältä päin lakkaisi ainakin toistaiseksi.
Koskela naputteli sormillaan pöytää. "Tämä kartta on numeroitu, numero 19. Bolsheviikit ovat kai laatineet oman salaisen maailmankarttansa, johon on merkitty punainen verkko asiamiehiä, pysähdyspaikkoja ja pakoteitä. Kartta on ositeltu ja siitä on kai annettu muutamia jäljennöksiä pääasiamiehille. Meidän tehtävämme on siis muun muassa etsiä ja löytää alkuperäinen kartta ja saada käsille sen jäljennökset Pyhästä Moskovasta. Jos se onnistuu, saavat bolsheviikit aloittaa yleismaailmallisen kiihoitustyönsä alusta uudelleen."
Seuraavana päivänä ystävykset olivat läsnä vangittujen kapinallisten ensimäisessä kuulustelussa. Näky oli masentava. Vangit koettivat kuka milläkin keinolla luikerrella vapaaksi, vakuuttaen osaksi syyttömyyttään, osaksi sitä, että heidät oli vietelty, vaikka todistukset puhuivat selvästi päinvastaista. Seikkailijoita, onnenonkijoita! Vain pari, kolme miestä uskalsi tunnusta toimineensa vakaumuksesta, lujasti, miehekkäästi.
Viimeisenä tuotiin sisään tohtori, eivätkä ystävykset luulleet voivansa milloinkaan unohtaa hänen ilmettään. Siinä oli lannistumatonta uhmaa, syvää epätoivoa, rajatonta, voimatonta, mutta sitä katkerampaa vihaa. Tohtori huomasi joutuneensa kiinni juuri viimeisellä hetkellä, huomasi elämäntehtävänsä menneen hukkaan, ja hänen intohimoinen, voimakas, sairaaloisen kiihkeä luonteensa ilmeni rajattomana jokaisessa ilmeessä, jokaisessa sanassa ja liikkeessä. Vavisten raivosta ja voimattomasta vihasta hän hampaitaan kiristellen kieltäytyi vastaamasta mihinkään kysymyksiin. Seikkailijat olivat pysytelleet syrjässä, mutta tohtorin katse keksi heidät, jähmettyi hetkeksi, sitten hän käsitti kaiken ja loi silmäyksen, joka vielä viikkoja ja kuukausia jälkeenpäin vainosi ystävyksiämme kaameudellaan.
Se merkitsi taistelua elämästä ja kuolemasta. Joko — tahi?
* * * * *
Neljä matkailijaa oli kokoontunut pitkästä aikaa yhteen, viettääkseen illan, ei kevyessä huolettomuudessa, vaan matkasuunnitelman pohtimisessa.