"Leipää, leipää, leipää!"
Vihlova huuto kajahti talvisessa ilmassa. Parisataa naista huusi, heilutti käsiään, kirkui, ja ryntäili puodin lukittuja ovia ja peitettyjä ikkunoita vastaan.
"Alas neuvostovalta!"
Muuan pitkä, luiseva, nälistynyt työläisnainen sen kirkaisi. Tuli hetkeksi hiljaisuus, kuin majesteettirikos olisi tapahtunut, mutta sitten puhkesi koko tuo tuhantinen joukko villiin, kestävään huutoon, joka kolkosti vyöryi kadulta kadulle:
"Alas neuvostovalta!"
Nälkäkapina oli puhkeamaisillaan. Omasta huudosta rohkaistuneena läksi joukko liikkeelle, kasvaen ja paisuen joka hetki. Koskela ja miss Mary painautuivat väkisinkin mukaan. Naiset, ryysyiset, laihat, nälkäiset, kuumeisesti loistavin silmin, kulkivat edellä ja huusivat koko ajan:
"Alas neuvostovalta!"
Silloin äkkiä räiskähti. Kuului kuin kiukkuinen piiskan sivallus, korviahuumaava pauke ja rätinä, ja mielenosoittajain joukko taipui maahan kuin niitetty luoko. Puna-armeijan osasto oli alkanut "rauhoittaa" työläisiä.
Täydellistä sekaannusta kesti vain hetkisen. Mielenosoittajat alkoivat vastata tuleen ja ennenpitkää oli täydellinen katutaistelu käynnissä. Katu puhdistui muutamassa hetkessä molemmin puolin, vain kaatuneet ja haavoittuneet jäivät makaamaan veriselle, sotketulle lumelle. Muut etsivät suojaa porttikäytävistä ja taloista, joiden ikkunoista, ullakoilta ja katoilta alkoi vimmattu taistelu.
Puna-armeijalaiset eivät säästäneet ampumavaroja. Konekiväärituli pyyhki katua, rapisi seiniin, mutta ulkonemien takaa räiskyi myöskin mielenosoittajain kiväärituli tuhoisana ja kiivaana.