Astuttuaan isännän työhuoneeseen, joka samalla oli kirjasto ja tupakkahuone, Kivinen kääntyi Ollen puoleen ja esitteli Koskelan, mainitsematta kuitenkaan tarkemmin hänen tointaan ja ammattiaan.
"Kautta vanhan maineeni, jääkäri, luultavasti ainakin luutnantti ja varmasti salapoliisi ja silloin tietenkin valtiollinen", puhkesi Olle puhumaan puristaessaan sydämellisesti Koskelan kättä. "Tervetuloa!"
"Mutta kuinka…?" Koskela tunsi joltistakin hämmästystä.
"Oh, ei mitään ihmeellistä", Olle naureskeli. "Teidän uhkailmeenne ja ryhtinne — niistä ei voi erehtyä. Näin sitäpaitsi, teidän heittäessänne päällystakkia yltänne, jääkärimerkin melkein kainaloitten kohdalla. Te salaatte sitä ja kukapa muu kuin salapoliisi sitä piilottelisi, samoin kuin mitä syytä jääkärillä olisi kuljeskella salapuvussa ja istua punaisissa kahviloissa. Te olette siis salapoliisi, eikä taas jääkäriä voi ajatella tavallisena salapoliisina. Ulkomuodostanne päättäen olette sivistynyt, anteeksi, jos niin sanon, ja niin ollen upseeri, ja luutnantin arvo parhaiten sopii teidän iällenne, sillä jos olisitte ollut korkeampi, olisitte haavastanne huolimatta, joka vaivaa vasenta kättänne, voinut jäädä sotilaspalvelukseen. Siinä ovat päätelmäni. Niistä ei kuin yksi ole varma, mutta toinen tukee toistaan, ja lopputulos on huudahduksestanne päättäen oikea. Pyydän anteeksi, mutta minulla on toisinaan heikkouteni saattaa ihmisiä hiukan hämille."
Ystävykset nauroivat katketakseen pikkumiehen loistavalle johtopäätöskyvylle ja vajottautuivat mielellään isännän osoittamiin syviin ja pehmeisiin nojatuoleihin. Vieraanvarainen isäntä asetti ulottuville sievän tupakkapöydän ja kiirehti sivuhuoneeseen, kai antamaan määräyksiä taloudenhoitajattarelle illallisesta. Sitten hän palasi huoneeseen, hykerrellen käsiään, kasvot autuaassa hymyssä ja miehen kokoon verraten suhteeton sikaari röyhyten suupielessä.
"No, suomalaiset 'lahtarit' ovat siis tulleet tänne. Mitä varten ja millä tavalla?"
Kivinen vilkaisi Koskelaan. Olle hymähti ja virkkoi:
"Valtiosalaisuuksia, vai? Kivinen, sinä tiedät uteliaisuuteni, mutta myös vaiteliaisuuteni. Muuten, me olemme samoilla asioilla, te luultavastikin viran, minä oman huvini vuoksi. Vaihtakaamme tietoja."
Koskela nyökkäsi hyväksyvästi. — "Olkoon menneeksi, kun me olemme kuitenkin jo melkein paljastetut. Ja hyötyä lienee siitä meille. Anteeksi imarteluni, mutta luulenpa, että teidän kanssanne on hauska työskennellä."
"Minä melkein luulisin, että minä voisin sen sanoa teistä, sillä katsokaas, minulla lienee todellakin hiukan enemmän praktiikkaa tällä alalla", Olle pisti viattomasti väliin.