"Olen toki!" Koskela saattoi myöntää omantuntonsa mukaan olevansa sotilas. Kunhan ei vain kysyttäisi arvoa ja hän siten joutuisi kiinni. Mutta ei, tohtori näkyi tyytyvän vastaukseen.
"Kaikki on alettava alusta. Kymmenen miestä kerrallaan. Ensin päälliköt, ja nämä saavat harjoittaa sitten miehet. Pitäkää huoli, että saadaan huone ja että miehet saapuvat vuorollaan." Tohtori puhui maassa lojuvalle jätkälle.
Koskela harmitteli mielessään. Kaikki oli niin varovaista ja salaperäistä. Ei mainittu nimiä eikä paikkoja.
"Muuten, mitä takeita on meillä siitä, että 'Kansan Voima' pysyy meikäläisenä?" uskalsi Koskela kysyä.
"Öhbergin kirje", vastasi tohtori ja ojensi kirjeen Koskelalle. Kivinen kumartui lukemaan ja nopeasti samalla kirjoitti. Hetken kuluttua Koskela ojensi kirjeen takaisin.
"Ja nyt lopetetaan. Annan ohjeet teille huomenna klo 9 aamulla.
Keskustelemme nyt tukholmalaisten kanssa."
Ystävykset nousivat ja Kivinen veti toisen kerran kylmäverisesti kellon taskustaan. Pieni napsaus ja kello sukelsi takaisin taskuun. Ystävykset poistuivat. Kadulle tultuaan he läksivät kulkemaan Ollen asuntoa kohti, mutta jo jonkun sadan metrin päässä laskeutui käsi Kivisen olalle ja Olle huudahti:
"Teilläpä on kiire! Näinkö pian istunto päättyikin?"
9.
Molempi parempi eli kuinka yllätyksellisissä tilanteissa voidaan selvitä vain nopealla päätöskyvyllä ja jääkärimäisellä rohkeudella.