"En tiedä. Pari päivää ainakin, korkeintaan kaksi viikkoa."
"Soo, vai pari viikkoa. Sitten täytyy minun soittaa toimitukseen. Pistävät vielä koko maailman nurin narin luullessaan minut ehkä varastetuksi.
"— Prr! Saanko 11 50! Kiitos. Onko toimituksessa? Kivinen puhuu. Laittakaa joku toinen sinne härkäpäitten kokoukseen. Minä lähden oikein extra-uutisia hankkimaan. Älkää huolehtiko, vaikka viipyisin parikin viikkoa. Prr! — Hahhaa, toimitussihteeri aikoi kai jotain kysyä, mutta minä soitin korvaan. Miettikööt! Siis, me olemme valmiit lähtemään, mutta minä haluaisin tietää, minne me oikeastaan lähdemme. Viipuriin, Helsinkiin, Ouluun, Kajaaniin?"
"Me lähdemme Ruotsiin", virkkoi Koskela tyynesti.
"P—na! Ruotsiin? Uimallako? Passitta?"
"Sinä älä huolehdi siitä, vaan usko olemuksesi minun huomaani. Me lähdemme purjeveneellä, ja mitä passeihin tulee, niin täytyy sinun vallan hyvin tietää, että suomalainen passi on riikinruotsalaisten keskuudessa täydellisesti arvoton kapine. Jos tahdomme, että meille osoitetaan jonkunlaista arvonantoa, niin on meidän mentävä sinne papereitta. Avosylinhän otettiin siellä vastaan ahvenalaiset asevelvollisuuskarkurit ja kaikennäköiset punikkipäälliköt."
"Niinpä niin, mutta mepä emme olekaan asevelvollisuuskarkureja emmekä punikkipäälliköitä emmekä aio sellaisiksi tullakaan."
"Me aiomme tulla ja me matkustamme Ruotsiin pakoon täällä Suomessa vallitsevaa hirmuista valkoista terroria", lausui Koskela pilkallisesti.
Kivinen vihelsi iloisen säveleen. "Sillä tavalla. Me siis lähdemme toden teolla seikkailemaan."
"Just vissist! Muuten, talar ni svenska?"