"On kyllä, vaikka kai lähetystössä ne jo tunnetaan. Hain sieltä passit itselleni ja Kiviselle. Tässä ne ovat."
Vaaranheimo kiirehti makuuhuoneeseensa ja palasi neljännestunnin kuluttua täysin pukeutuneena. Hän lähti ulos, ilmoittaen palaavansa viimeistään tunnin tai puolentoista kuluttua. Koskela, joka sotilaselämänsä aikana oli oppinut käyttämään kulloinkin tarjoutuvaa tilaisuutta lepoon, nukahti nojatuoliin heti hänen mentyään.
Oli jo kulunut kaksi ja puoli tuntia, ennenkuin Vaaranheimo palasi.
Koskela heräsi, kun hän aukaisi ulko-ovea.
"Kaikki on selvänä. Muista vain, että kaikki on järjestetty näennäisen epävirallisesti."
"Siis salaista diplomatiaa!" nauroi Koskela.
"Juuri niin. Lontoolaisen nimi on John Cotter. Osoite on papereissa. Tässä on varapassit, jotka lieneekin paras näyttää. Ja jos jossakin paikassa joutuisitte vaikeuksiin, niin esittäkää tämä salainen valtuus. Se tehoaa, mutta muistakaa, että vain kaikkein täpärimmissä tilanteissa turvaudutte siihen."
Vaaranheimo ojensi jääkärille muutamia papereita, jotka Koskela huolellisesti pisti liivin povitaskuun.
"Ja nyt suuret kiitokset! Minulla ei enää ole paljonkaan aikaa. Vielä kerran kiitokset!" Koskela puristi lujasti terhakan diplomaatin kättä.
"No mitäpä turhista!" esteli Vaaranheimo. "Onnea matkalle! Olisihan hauskaa olla mukana, mutta luonteeni ei oikein sovellu niin epävakaiseen elämään."
Diplomaatti huokasi, ja Koskela kiirehti ulos.