Venäläiset huudahtivat raivosta ja hämmästyksestä ja kymmenet kädet suuntautuivat Kivistä kohti. Mutta puheenjohtaja hillitsi joukkonsa. "Ei mitään väkivaltaisuuksia. Ne vain pahentavat asiaa." Nyt vasta Kivinen sai puhekykynsä takaisin. "Minäkö kavaltaja? Kuka on sellaista ilmoittanut? Ja millä perusteilla?"
"Tohtori lähetti kirjeen. Te olette pidättänyt muutaman kirjeen."
Silmänräpäyksessä selvisi Kiviselle tilanne. Sen kirjeen, jonka tohtori oli antanut hänen toimitettavakseen Koskelalle Englantiin, he olivat lukeneet, viemättä sitä määräpaikkaan. Tohtori oli laittanut sudenkuopan ja hän oli mennyt siihen. No niin, samapa tuo! Paljastus kiirehti vain vangitsemista.
Kivinen sai takaisin kylmäverisyytensä. Hän silmäsi pilkallisesti ympärilleen.
"No niin! Ottakaa ensin taskustani revolveri! Kas niin! Nyt voinen tupakoidakin? Olen aivan vaaraton siinä suhteessa. Hyvät herrat ja naiset: minä olen todellakin, en kavaltaja, vaan salapoliisi!"
Seurue jähmettyi ja kaikkien kasvoilla kuvastui kauhu.
"Minut on kyllä yllätetty, mutta ei niin täydelleen kuin luulette. Tein virheen, kun en vienyt kirjettä. Mutta vankinakin olen teidät voittanut. Te olette satimessa, sillä tämä asunto on eristetty ja kaikkialla on riittävä poliisimiehistö sulkemassa ulospääsyn. Keskustelkaamme!"
Bolsheviikeista ei kukaan virkkanut mitään.
"Te joudutte vankilaan. Minulle ette uskalla mitään tehdä, eikä se mitään auttaisi. Mutta rangaistustanne voitte hiukan lieventää, jos täytätte minun vaatimukseni. Ensiksi: pyysikö tohtori teitä jotakin hänelle ilmoittamaan?"
Puheenjohtaja katsoi neuvottomana ympärilleen, mutta nyt heräsivät muutkin bolsheviikit, jotka innokkaasti kehoittivat häntä ilmaisemaan kaikki.