Puolen tunnin kuluttua saapui Jorre.
"Ajetaan suoraan Malmborgiin", sanoi Kivinen ja nousi pyörän selkään.
Tie ei ollut kuitenkaan niin huono kuin he olivat luulleet, ja pyörä kiiti hyvällä vauhdilla. Auton jäljet olivat aivan selvät.
Asemalle oli matkaa yli peninkulman. He olivat ajaneet noin kymmenen kilometriä, kun auton jäljet äkkiä poikkesivatkin sivutielle. Kivinen hiljensi vauhtia ja ohjasi pyörän jäljille. Tie teki mutkan, ja sen ohi päästyään huudahtivat molemmat sanomalehtimiehet hämmästyksestä. Tien syrjässä seisoi heidän Tukholmasta hankkimansa auto. He pysähdyttivät pyörän ja tarkastivat autoa. Neiti Rigeriä ei näkynyt. Hän oli nähtävästi jättänyt auton tähän ja mennyt, ettei olisi herättänyt epäluuloja, jalkaisin asemalle. Jorre tutki bentsiinisäiliötä ja huomasi sen olevan vielä melkein puolillaan.
"Ottakaamme auto. Moottoripyörän voimme jättää asemalle säilytettäväksi", ehdotti Jorre, ja Kivinen suostui. Jorre kiipesi autoon ja monien yritysten jälkeen sai sen käännetyksi. Hän ajoi edellä, ja Kivinen tuli perässä pyörällään.
Saavuttuaan asemalle vei Kivinen moottoripyörän tavaratoimistoon säilytettäväksi. Jorre osti bentsiiniä kaiken varalta lisää. Kivinen katseli hetkisen ympärilleen ja meni sitten lipunmyyjättären luo.
"Anteeksi", kysyi hän kohteliaasti tervehtien, "huomasitteko mahdollisesti, että muuan nuori neitonen, matkapukuinen, kädessään nahkainen laukku, osti lipun päiväjunalle?"
"Kyllä. Hän osti sen Malmborgiin. Hän tuli tänne viimeisillä minuuteilla ja näytti koko lailla hermostuneelta."
"Kiitän." Kivinen kohotti hattuaan ja poistui Jorren luo, joka oli jo pannut moottorin käyntiin. Auto lähti liikkeelle.
Kivinen tutki aikataulua. Jos kaikki kävisi hyvin, ehtisivät he Malmborgiin samoihin aikoihin kuin Norjan-juna lähtisi sieltä. Jorre lisäsi vauhtia.