"Olimme", aloitti Kivinen, "Ollen kanssa hiukan kävelemässä, mutta kun tämä heinäkuun ilma on kaikkea muuta kuin sopiva sellaiseen ajanviettoon, käännyimme takaisin. Olimme juuri tulemassa valtatielle, tiedättehän siellä lähellä teidän huvilaanne, neiti Riger, kun äkkiä kuului jumalattoman kovaa surinaa ja tietä pitkin porhalsi oikeata kuolemanvauhtia moottoripyöräilijä. Vetäydyimme nopeasti syrjään puoleksi pensaitten taa, ja minulla on täysi syy luulla, ettei arvoisa pyöräilijä meitä huomannut. Mies oli keskikokoinen, kalpeakasvoinen ja tummatukkainen ja -partainen, sikäli kuin ehdin nähdä. Tavallinen autolakki oli vedetty syvään, ja silmiä peittivät suojuslasit. Hän oli puettu englantilaiseen urheilupukuun, keltaisiin ameriikkalaisiin kenkiin ja nahkaisiin sääryksiin. Vasemmasta sivutaskusta pisti esiin nahkainen käärö."
"Näittekö minne mies ajoi?" tiedusti neiti Riger.
"Jos olisimme tienneet, millä tavalla käärö oli joutunut miehen haltuun, olisimme tietenkin tarkastaneet vähän pitempään, mutta tietämättöminä jatkoimme pahimman pölyn haihduttua matkaamme. Ehdittyämme pari sataa metriä tuli vastaamme läähättävä poliisikonstaapeli polkupyörällä. Esivallan arvoisa edustaja tiedusti hengästyneenä, olimmeko mahdollisesti nähneet erästä moottoripyöräilijää. Me myönsimme nähneemme, mutta ilmoitimme, että jos esivallan arvoisa edustaja vaali joitakin hämäriä luuloja, että polkupyörällä voisi saavuttaa moottoripyörän, niin täytyi meidän murskata kaikki tämäntapaiset haaveet. Ehdotimme, että poliisikonstaapeli voisi kääntyä hyvällä omallatunnolla takaisin, osoitettuaan kiitettävää intoa ja jonkunlaista järkeäkin viranhoidossaan. Tältä konstaapelilta saimme myöskin kuulla jutun esihistorian, valaistuna omakohtaisilla ja tavalliselle passipoliisille hyvinkin kunnioitettavilla otaksumisilla ja johtopäätöksillä. Keskusteltuamme kasinolle kerääntyneiden ja asiaan tavattomasti innostuneitten kansalaisten kanssa painoimme tänne, vaikka nyt näenkin, ettei täällä tiedetä asiasta enempää, koska toimittaja Karl Andersson näkyy niin ahkerasti kirjoittelevan muistiin minun selostustani."
Herra Andersson raaputteli kiivaasti kynällään, sillä mikään yksityiskohta ei saanut jäädä tässä kaupungin ja maankin rikos- ja skandaalihistorialle harvinaisessa jutussa unhoon.
"Luuletteko, että näkemienne tuntomerkkien perusteella käy moottoripyöräilijän pidättäminen mahdolliseksi?" kysyi neiti Riger.
"No en totisesti. Jos niiden perusteella käydään pidättelemään, niin voisin lyödä vetoa, että kymmenet tällä itärannikolla huristelevat moottoripyöräilijät joutuisivat tekemisiin arvoisan esivallan kanssa."
"Oh, juttu on siis yhtä hämärä kuin ennenkin", huudahti neiti Riger.
"Mutta kai huomenna saa jo joitakin uusia tietoja, vai miten, herra
Andersson?"
"Luultavasti, luultavasti, neiti Riger. Pistäytykää kuulemassa."
"Kiitos kutsusta. Nyt lienee jo todellakin aika lähteä. Näkemiin siis."
Neiti Riger ojensi kätensä.
"Niin, terve sitten", sanoi Kivinenkin ja nousi seisomaan. "Me kai lähdemme myös."