"— ja seurata aikaansa kaikessa sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Me valitsemme miehet eri puolien hoitoon ja kokouksissa on vuoroonsa selostettava, mitä on sanomalehdistä lukenut tai muualta kuullut."
"Se jo palaa, niin että tupruaa", nauratti toisia. Mutta ehdotus hyväksyttiin sitä tarkemmin vielä suunniteltua.
"Yksi ja tärkein on ehdoton vaitiolo" — sanoi Arvo Partio, joka miettiväisenä oli kuunnellut toisten sanasolinaa — "silloin vasta voi mieheen luottaa, kun se osaa vaieta."
Seikku lävähti tummanpunaiseksi ja katseli hienoja kenkiään. Siinä yksin häpein teki senkin havainnon, että toiset järestään käyttivät pieksuja. Se näyttikin miehekkäämmältä. Hän kiskasi keikarikenkänsä tuolin alle.
"Älä yhtään sumeile, ei se sinua tarkottanut. Partio ei milloinkaan pistele eikä puhu samasta asiasta kuin kerran vain. Johan se eilen sanoi", sopotti Iso-Jukka Seikulle.
Mutta Koskelo hypähti kävelemään pistäen peukalot liivin kainaloreikiin — hän nyt matki kaikessa saksan ja ranskan maisteria:
"Se oli suurenmoisen hieno huomautus", innostui hän, "perusedellytys kaikelle poliittiselle toiminnalle." — Koskelo oli sanaseppä, hieman olevinaan vain, ja kantoi konventissa "etustajan" nimeä, sillä hän pyrki aina keskusteluissa ottamaan johdon ja tavotteli mahtipontisuutta. Rehti poika muuten, älykäs ja pirteä, kunhan elämä hiukan höylää ja tasottelee siiven päitä.
"Meidän on suotu elää mukana suurena aikana. Keveät leikit saavat jäädä meiltä. Meidän on tehtävä miehiä itsestämme", jatkoi hän juhlallisella painolla.
"Nyt iski Koskelo naulan päähän kerrankin", tokaisi suorasanainen Poke, ja Koskelo punastui mielihyvästä. — "Mutta kenestä teemme esimiehen? Minusta Partio sopisi."
"Oikea mies. Ja Poke sihteeriksi."