Luokkien ovet avautuivat ja pitkät korkeat aulat täytti kevyt, tahdikas jalankapse, kun luokat rivittäin saapuivat iltarukoukseen juhlasaliin. Kuudes ja seitsemäs luokka tulivat viimeisinä ja kun rivit ovella joutuivat lähekkäin, kääntyi kolme seitsemäsluokkalaista viereiseen riviin päin ja sanoi kahta sormea kohottaen: "siebenundzwanzig" ja sieltä kohosi samaten kolme kättä ja vastattiin yhtä hillityllä äänellä: "siebenundzvvanzig."
Se oli "Vapauden veljien" jokalauantainen merkinanto, sillä lauantaisin piti klubi kokouksiaan lehtori Kaatrakosken vinnikamarissa, seitsemännen luokan primuksen, Arvo Partion asunnossa. Se tiedettiin yleiseen, mutta muutapa ei tiedettykään, sillä "Vapauden veljet" osasivat vaieta kuin seinä. Heitä katseltiin puolittain kateudella, puolittain palavalla uteliaisuudella, ja erästä heistä suorastaan aralla kunnioituksella.
Se oli seitsemännen luokan Poke, pitkä, väkevä poika, jonka kotona ryssät olivat pitäneet monet kotitarkastukset ja jonka vanhempi veli, nuori varatuomari, oli istunut vankilassakin ja sieltä karannut ja kadonnut olemattomiin. Eikä kauan sitten, kun katosi toinenkin, kahdeksasluokkalainen — Saksaan, niin yleisesti kuiskailtiin.
Sekin tiedettiin suljetummassa piirissä — sillä nämähän olivat asioita, joita ei sopinut päästää julkisuuteen alaluokkalaisten hölyttäväksi — että Pokella oli hektograafi, jolla se jäljenteli salaperäisiä papereita. Sen oli nähnyt eräs saman luokan pojista pistäytyessään odottamatta Poken luo. Poke oli silloin hätäisesti ajanut kokoon paperinsa, mutta välistä putosi lappu ja kun se toinen poika kumartui sitä nostamaan, kerkesi hän vain nähdä vilaukselta jonkun saksalaisen osotteen ja luvun 27.
Kaksikymmentäseitsemän — saksaksi siebenundzwanzig — mietti toinen ja äkillisestä mielijohteesta kysäsi:
"Miksi te aina lauantaisin sanotte toisillenne siebenundzwanzig."
"Kun aijomme kokoontua kahtakymmentä yli seitsemän", sanoi Poke lyhyeen ja rypisti kulmiaan.
Eikä toinen pitemmältä kysellyt, veti vain sen juhlallisen johtopäätöksen, että näiden asioiden täytyi olla jossain yhteydessä Poken veljien ja Saksan sotasalaisuuksien kanssa.
Ne pojat ne tiesivät jotain, ehkä enemmän kuin monet opettajistakaan, mutta mitään eivät kertoneet. Eivätkä toiset heiltä pemistelleetkään tietoja liioin, sillä kunnon pojat osaavat pitää kunniassa salaisuuksia sekä vaikenemisen taitoa. Kieltämättä kismitti eräitä suuresti se salaperäisyys, joka verhosi klubia ja sen puuhia, mutta kun ne kaikki kuusi olivat reiluja suoraluontoisia tovereita ja älykkäitä poikia, annettiin heidän rauhassa hoitaa asiansa.
"Vapauden veljien" klubin synty oli tällainen.