Häntä pyörrytti, puistatti vilu. Sitten kihahti hikeen otsa, suonet takoivat ohimoilla, ja veri kohisi tulivirtana suonissa.
Nyt se on siis alkanut!
Ei osannut selvästi ajatella, mitä se oikein sisälsi. Sen vain tunsi, että niissä rehtorin sanoissa soi kuin sotatorvien kaukainen kumu ja suvun ja isänmaan kutsu. Sen tunsi, että se ratkaisuaan odottava suuri kysymys oli nyt tullut ja laskenut raudanraskaan kätensä hänen hartioilleen. Tuntui kuin ei saisi kääntyä, ei hengähtää, ennenkuin vastaisi siihen kysymykseen.
Hän heittäysi tuolille pöydän ääreen. Siinä oli lehti. Hermostuneesti hän sitä käänteli, katse harhaili ajatuksettomana palstoja ja nauliutui lopulta seuraavaan otsikkoon:
"Petomaista julmuutta. Punaryssät ampuneet vaimon, joka haavoissaan synnytti lapsen."
Poika kimposi seisoalleen. Hän oli niitä, joilla ritarillisuus on veressä alkuperäisinä jaloina vaistoina.
Jos se olisi sinun äitisi — sanoi ääni hänen sielussaan.
Niin minä — kädet puristuivat nyrkkiin, niin että koski lihaksiin. Hän kulki raivostuneena edestakaisin.
"Niin ei saa tapahtua. Se on väärin. Se on väärin." — Hän puhui kiihdyksissään ääneen ja tuskallisena katseli kylmänkirkasta iltataivasta kuin vedoten korkeampaan oikeuteen.
"Hyvä Jumala, niin ei saa tapahtua."