Siltä näyttääkin. Reslasta tuijottaa heihin kalpeakasvoinen naisihminen ja lapsia neljä, viisi, silmät suurina renkaina.
"Pakolaisiako ollaan?" huomaa Arvo Partio kysyä ja lisää samassa tyynnyttäen: "Me olemme valkoisia."
"Luojan kiitos", pääsee niiltä yhtaikaa. — "Koko yön on ollut sellaista ahdistusta", purskahtaa sitten vaimo itkemään. — Ne kertovat, miten parin kilometrin päässä on punaisia talot täynnä ja uusia tulee maantie mustanaan. Heidän kylässään jo olivat pillojaan tehneet, polttaneet kylän suurimman talon ja ampuneet isännän. Pojat kysyvät tietä asemalle ja matkan pituutta. "Tuota kohti", näyttää isäntä. — "Pitäisipä sinne tulla kilometriä kymmenen."
"Kun eivät ne vain saartane asemaa. Tästä tulee kuuma päivä vielä", sanoo Poke, kun he ovat jo liikkeellä.
"Pelkään, että meidän on pakko peräytyä ylivoiman alta", arvelee Partio totisena.
He ovat loppuunuupuneita miehiä, kun vihdoin asemalle tulevat. Silmiä kirvelee pitkän valvonnan jäleltä kuin tulella ja ohimoita kuumottaa. Sinne ovat jo toisetkin kertyneet vähin erin. Nyt se tiedetään varmasti, että viisi heistä jäi matkalle: kaksi kuolleena, kaksi teille tuntemattomille ja yksi vangittuna. Jo ovat palautuneet pohjoiseenkin päin lähetetyt, raskain tappioin hekin: kolme kaatunutta, yksi kadoksissa, kaksi haavottunutta. Toista niistä ovat toverit suksillaan kantaneet läpi metsän. Hän vetää viimeisen henkäyksensä laskettaessa asemahuoneen lattialle.
Edellinen vuorokausi on tehnyt hallaa pienelle joukolle.
Mutta nyt ei ole aika eikä paikka laskea tappioitaan ja surra menneitä. "Lentävät" ilmestyvät odottamatta etelästä päin ja tietävät kertoa vihollisten yrittävän sieltä saartoliikettä kauempaa. Puristavat yhtaikaa molemmilta sivuilta ja rataa pitkin. Maantie on auttamattomasti menetetty. Moninkertaisen ylivoiman edessä on sieltä täytynyt peräytyä. Ellei tahdota jäädä sulkeuksiin, on viipymättä rataa pitkin peräydyttävä. — Jo sielläkin hiiviskelee punaisia, tulee viimeinen jännittävä viesti.
Ne ovat tietoja, jotka puhaltavat vireän toimintahalun uupuneimpaankin. Siinä nähdään, mitä voidaan ja jaksetaan, kun täytyy. Hätäisesti syödään, sitten suoriudutaan taipaleelle jälleen.
"Entä miehet ketjussa?" kysyy joku.