"Nyt hynttyyt kasaan ja terve menoa vaan! Pelit on kunnossa, pitää vain jouduttaa miestä, että hevonen ajoissa ehtisi takaisinkin."
Yhdessä välskärin kanssa alkavat pukea Arvoa, joka ilosta sanattomana vain katselee heitä suurin loistavin silmin. Tuskin tuntee kipujakaan, joita käänteleminen ja kohotteleminen varmasti tuottaa. Venakko käpelehtii koko ajan ympärillä puututellen avuksi milloin missäkin.
"Tämän pidän minä."
Arvo näkee lompakkonsa ja taskukirjansa nopeasti vilahtavan Turkian taskuun. Suuttumus leimahtaa Arvon silmissä ja sen huomaten sanoo Turkia hänelle hiljaa moittivasti:
"Eikö riitä, että toimitan sinut vapaaksi? En minä sinun rahojasi tapaile —" Arvo punastuu hämillään — "ja lompakkosi saat takaisin tuonnempana, mutta muistiinpanosi on minun velvollisuus takavarikoida, ymmärräthän?"
Eikä Arvo osaa siihen muuta kuin nyökätä, että niin on.
Sitten kantavat he hänet ulos maaliskuun aurinkoon ja hankien hohtoon. Päivänpaiste ja vapaudenilo aivan kuin häikäisee ja huimaa. — Hänet lasketaan rekeen. Päällikkö itse järjestelee kaiken omin käsin. Reessä liehuu punainen lippu, "etteivät hätyytä tällä puolen", sanoo ja sitten huomaa äkkiä:
"Pitääkin asettaa niin, että vasen olkapää jää hyvin näkymään, pikemmin toisella puolen omakseen tuntevat." Ja sitten kääntää oikealle kylelle, niin että sinivalkoinen suojeluskunnanmerkki vasemmalla olkapäällä jää näkyviin. — Turkia puuhailee niin innoissaan aivan kuin tuottaisi se hänelle erikoista tyydytystä ja nautintoa.
"Tuokaapas peite sieltä!" huutaa naisille, jotka kärkkyvät portailla. Ja kun peite tuodaan, levittää hän sen Arvon ylitse ja veikeästi silmää vilkuttaen sanoo: "Ei sitä vankia niin vain avosilmin läpi asemien kuletella. Tämä on nyt sitä strategiaa, tämä."
"No, annas soittaa!" kehottaa sitten tyttöä, joka istuu sevällä, ja itse hypähtää reen kannaksille.