Kun herastuomarin oritta sitten talutettiin järveen, meni se mielellään, nähtyänsä etteivät toisetkaan hevoset sinne hukkuneet.
Rannalla seisoi herastuomari ja Salmelan isäntä sekä muutamia muita miehiä katselemassa. Kun vene oli kauimpana rannasta, puhelivat Samu ja Taneli jotakin salaperäistä hiljaisesti ja vilkkaasti keskenänsä, mutta kun vene lähestyi rantaa, alkoivat he äänekkäämmin puhua, tietysti aivan toisia asioita. He molemmat näyttivät jokseenkin vakavilta, vaikka iloinen soitto ja raikas rallatus kuului pihasta:
Käki kukkuu kuusikassa, pienet linnut laulan,
Minä lennän leuhottelen kullalleni kaulaan.
Kotoiset hevoset lennätti Aaro jälleen hakaan, tallikas ja herastuomarin ori talutettiin talliin eri seimelle kumpikin.
Samu kävi sanomalehtiä lukemaan.
Pihalla oli aitan seinän vieressä suuri, paksun leivän muotoinen sileä kivi, jonka Samu oli vuosia sitten rannalta löytänyt ja kotiin tuonut. Sitä "ukonkakkua" ryhtyivät nyt pojat viskaamaan, kuka etemmäksi saisi. Tytötkin katselivat utelijaina tuota voimaa ja notkeutta kysyvää leikkiä. Tarkka merkki pantiin siihen mihin kunkin heitolla kivi putosi. Törsövän Taneli nakkasi kauimmaksi. Tytöt ihastelivat Tanelin voimaa ja pojat tunsivat jonkullaista kateutta mielessään.
— Jätä lemmolle, Samu, tuo alituinen sanomalehden lukeminen ja tule sinäkin heittämään ukonkakkua! Törsövän Taneli on voittanut meidät kaikki! huusi Timo Terhakka iloisella tavallaan.
— Enpä ole harjoitellut tänäkesänä kiven nakkaamista. Veljeni eläessä heitimme sitä usein. No, sama se, voinhan tuota minäkin koettaa ja tulla voitetuksi.
Samu heitti kiven.
— Se putosi aivan samalle kohdalle kuin Tanelinkin heitolla, huusivat merkitsijät. Uudestaan heittäkäät molemmat!