"Ja?"
"Oi, teidän ylhäisyytenne, suokaa että vaan lyhyesti kerron. Asia surettaa minua syvästi. Minä rukoilen teidän ylhäisyyttänne olemaan armollinen ja ei milloinkaan suomaan, että jotain varjoa heitettäisiin morsiameni päälle… Hän on peräytynyt."
"Hän?"
"Niin, teidän ylhäisyytenne. Kun minä näin hänen, en kyennyt tyynesti puhumaan aineesta, joka liikutti sydäntäni niin syvästi; minä menin pois teidän ylhäisyytenne neuvot muassa, mutta epätoivo antoi rohkeutta ja minä tahdoin lopun tietämättömyydelleni. Pyysin siis varman vastauksen jos Annette tahtoisi kuukauden kululla tehdä minun onnellisimmaksi ihmisistä. Vastaus piti saamani päivä sen jälkeen."
"Ja?"
"Ja hän peruutti, hän sanoi ettei hän rakasta minua, ettei hän ole milloinkaan rakastanut … mutta hän rukoili etten olisi hänelle vihainen. Oi, hän ei koskaan tuntenut miten syvästi…"
"Hän on keveämielinen ihminen! Mutta lohduttautukaa, Svaning, hän ei ollut teidän uskollisuutenne arvoinen."
"Oi, rukoilen ettei teidän ylhäisyytenne niin sanoisi! Hän ei vaan tuntenut minua; syy ei ole hänen, se on minun, ainoastaan minun."
"Se on jalosti teiltä, rakas Svaning; mutta rauhoittukaa, teidän ei sovi syytä yleisesti kantaa."
"Se on ainoa uhraus, jonka voin tehdä, näyttääkseni hänelle…"