"Ei, minulla ei ole muita ystäviä paitsi äitini."
"Sinä pelkäät saadaksesi sellaisen, jonka paikalla kadotat, sinä pelkäät antaa kukan juurtua sielussasi, kun tiedät että se kenties pian temmataan juurinensa ylös — ja repii rikki sydämen".
"Niin", kuiskasi Dora tuskin kuuluvasti.
"No, Dora, anna minun olla ystävänäsi niin kauan; pian, Dora kulta, huomaat, että sinä olet saanut sisaren, ja sitten jäät minulle".
Dora katseli uutta ystäväänsä muutaman silmänräpäyksen.
"Ei", sanoi hän vihdoin, "ei, ei! Sinä et petä minua … ei, ei! Minä olen ja tulen sinun … tahdon iäisesti olla sinun ystäväsi!"
Molemmat tytöt istuuntuivat pehmeälle sohvalle. Dora luuli häälyvänsä ilmassa, sillä mamman hatunlastuilla täytetyssä sohvassa ei ollutkaan ponnittimia.
"Kuuleppas, Dora", toisti Annette, "sinun pitää sanoa minulle yksi asia".
"Mielelläni."
"Miten työssä voi huvin saada?"