"Sinä matkustat Englantiin; minä jään tänne…!"
"Minäkö matkustaisin ilman teitä, sir!" huudahti tuo uskollinen palvelija melkein itkien.
"Sinä matkustat, minä jään tänne," kuului päättävä vastaus, josta ei käynyt mihinkään vetoaminen. Juho sai siis matkustaa takaisin Englantiin, ja sir Edward antoi sijoittaa tavaransa rattaille ja matkusti itse Ruotsin rajaa kohden; hän oli nyt seikkailuksilla ja seikkailuja hän kohtasikin.
* * * * *
Oli kauniina syysiltana juuri auringon laskun aika, kun Kosken Lauri oli pienine ruuhinensa Tunturijärven vastakkaisella rannalla. Ukko oli saattanut nimismiestä, joka oli käynyt torppia katselemassa, ja oli juuri kääntymäisillään takaisin, kun eräs kummallinen mies harmaassa hatussa ja lastinkinutussa korkeine saappaineen tuli tietä myöten ja viittasi hänelle. Tuo kummallinen mies näytti noin kuudenkymmenen vuotiaalta, harvoine hiuksineen, jotka pistäytyivät esiin harmaan hatun alta. Hänellä oli myös terävä, jotenkin kummallinen nenä ja pari kirkkaita, rehellisiä harmaansinisiä silmiä vilkkui oivallisimpain kulmakarvain välillä kuin mitä milloinkaan tavataan. Lauri ukko luuli hänen täydessä totuudessaan tontuksi, joka oli muuttomatkallaan, ja eikä semmoista pientä noitaa ole hyvä vastustella. Tuo kummallinen mies oli jo tullut rannalle, asettautui ruuheen ja puhui muutamia käsittämättömiä sanoja sekä viittasi suoraan järven toiselle puolelle, jossa ukon pieni harmaa tupa siinsi koivumetsiköstä.
Lauri ukko ei oikein tiennyt, mitä hän olisi ajatellut; mutta sitten kun hän oli kovalla äänellä lausunut: "Jesuksen, minun vapahtajani pyhään nimeen," jolloin tuo eriskummainen mies veti suunsa hymyyn, mutta ei kadonnut, tarttui ukko airoihinsa ja souti voimakkaasti järven yli.
He pääsivät pian rantaan ja tuo vieras mies astui veneestä maalle ja meni tupaan.
Siellä seisahtui hän kummeksien, kun hän näki edessänsä pienen iloisen eukon, joka toivotti häntä tervetulleeksi; mutta tämä ei kuitenkaan ollut se, joka veti puoleensa hänen huomionsa: akkunan ääressä, laskevan auringon punakeltaisten säteiden valaisemana istui nuori nainen ja katseli ulos tuota kääpiömäistä pientä metsää huomaamatta tulijaa. Hän oli kaunis olento, vaikka hän oli vaalea ja laiha ja poskillaan oli tulinen purpuran hohde, vaikka huulensa olivat vaaleat ja otsansa valkea kuin marmori. Noin kolmen vuoden ikäinen lapsi istui leikkien lattialla ja hän näkyi olevan vanhan eukon lemmikki.
Ukko Lauri tuli myös huoneesen ja nyt otti vieras esiin pienen kirjan ja alkoi sokertelevalla ruotsinkielellä kysellä: "onko huonetta; onko vuokrata huonetta; maksetaan hyvin?" Lauri ukko ymmärsi nyt, että vieras oli ihminen, ja arvasi heti, että hän oli yksi noita "engelsmanneja," jotka kaiket kesäkaudet asuvat Niklaksen talossa Skalstugassa ja kalastavat "angelelilla" tunturijärvissä. "Kuuletkos eukko, hän on varmaankin joku englantilainen, kyllä kai hän saa kammarin, jos hän niin haluaa," lausui hän ja samassa vei hän vieraansa porstuan peräkammariin, joka, huolimatta vaan perin kohtalaisesta laitoksestaan, näytti kuitenkin miellyttävän vierasta.
Niin oli sir Edward joutunut nyt oikeihin seikkailuksiin, ja tämä kuitenkin vaikutti jotakin hänen muuten niin väsyneesen, niin äänettömään ja vanhoihin tapoihinsa vaipuneesen sieluunsa. Täällä tuli hän varsin hyvin toimeen, sitten kun hän oli saanut tavaransa, jotka hän oli jättänyt jälkeen matkallansa, kun hän oli saanut taas kuvataulun, vaakunakirjan, pyssynsä ja vaatteensa. Vähitellen oppi hän puhumaan ruotsinkieltä taikka, oikeammin sanoen, jemtlannin kieltä, mutta hyvin huonosti, se on selvää; mutta kuitenkin ukko Lauri ja hänen vaimonsa ymmärsivät häntä hyvin, ja itse Annakaan, huolimatta vaaleudestaan ja noista katkeran surun piirteistä, jotka kuvautuivat hänen riutuneissa, mutta vielä sittenkin kauniissa kasvoissaan, ei voinut olla vähän hymyilemättä noille jotenkin kummallisille kieliharjoituksille. Muuten istui hän tavallisesti akkunan ääressä ja teki työtä; mutta hänelle ei ollut työ juuri minkään arvoista, sillä hänellä siihen ei ollut voimia eikä haluakaan. Ainoa, joka tuossa koko perheessä näytti iloiselta, oli pieni Yrjö, tuo poika, joka istui äitinsä jalkain juuressa lattialla silloin kun sir Edward tuli huoneesen.