Osaaottajain kertomukset saloilta ja vesiltä merkillisistä metsästys- ja pyyntiretkistä ylensivät noiden laajojen samoiluretkien ja lepohetkien viehätystä. Sentähden päätimme, että nuo eri seutuja ja eri aikoja kuvailevat kertoelmat toimitettaisiin omien kertomuksien ohella painoon.
Metsästyskirjallisuus Itämeren pohjoisissa maissa on köyhänlainen ja kun kohta koittanee se aika, jolloin salomaiden suurimmat petoeläimet — karhu, susi ja ilves — myös näilläkin mailla ovat melkein sukupuuton partaalla, niin onhan jo paikoillaan, että tarkemmin kuin tähän saakka kerrotaan niiden metsästyksestä. Sopinee odottaa, että metsästys pohjolassa vielä kerran esitetään laajassa sivistyshistoriassa, jolle ei voisi olla muuksi kuin hyödyksi, että sitä ennen eri seudut ja eteväin metsämiesten mainetyöt ja kokemukset erityisesti kuvattaisiin. Senlaisesta historiasta tulee puuttumaan paljo, sillä ajoissa ei ole tehty muistoonpanoja metsäin muinaisesta laajuudesta eri seuduilla, metsänriistan runsaudesta ja sen vähenemisestä viljelyksen levitessä y.m. Vielä elää moni metsästäjävanhus, jonka muistot saloilta, äsken mainitussa tarkoituksessa, sietäisivät tulla säilytetyiksi jälkimaailmalle. Koska ripeyden harrastus on viime aikoina nähtävästi lisääntynyt, niin luultava on, että kaikilla aloilla aletaan innokkaammin näitä asioita tutkia, ja että metsästyksen ystävät täällä metsärikkaassa pohjolassa tulevat ahkerammin toimittamaan kertomuksiansa painoon.
Olot näyttävät lupaavilta, sillä viime vuosina on useilla seuduilla perustettu metsästysseuroja. Vaikkapa näiden yhdistyksien alkuperäinen tarkoitus onkin ollut saada huvittavilla metsästysretkillä nauttia seuraa, niin voi kuitenkin olettaa, että niiden jäsenet ymmärtävät omat etunsa ja että kasvava velvollisuuden tunto saattaa heidät toimimaan siihen suuntaan, että metsänvilja pääsee karttumaan, joka juuri voi tapahtua petoeläimiä ahkeraan hävittämällä, samalla kun se tarjoo miellyttävää metsästyshupia.
Tuntuvan viehätyksen tälle saloilta ja vesiltä saatujen kertomuksien kokoelmalle antaa se, että Suomen kuuluisin karhuntappaja, tuo 84:n vuotias Eero Heinäkangas on hyväntahtoisesti kertonut mainerikkaan metsäelämänsä muistot ja antanut kirjan arvoa korottavan kuvansa.
Onni Wetterhoff.
EERO JUHANI HEINÄKANGAS JA HÄNEN KARHUMAJANSA HÄMEESSÄ.
EERO JUHANI MIKONPOIKA HEINÄKANGAS.
Luonnollistahan on, että Suomen kuuluisain karhunampujain Nestori, 84:n vuotias Heinäkangas saa ensi sijan näissä kuvaelmissa. Päätin käydä häntä tervehtimässä kuullakseni vanhuksen omilta huulilta muistoja hänen vaiherikkaan miehuutensa ajalta. Eräänä kauniina päivänä Huhtikuun loppupuolella matkustin Hämeenlinnasta suomalaisessa kirjallisuudessa tunnetun henkilön, nimimerkin P. E:n kanssa, joka jo vanhastaan oli tuttu iäkkäälle Heinäkankaalle ja myös kerran antanut Suomen Kuvalehteen ukon muotokuvan ja elämäkerran.
P. E. pelkäsi meille tulevan vaikeaksi saada vanhuksen laveammalti kertomaan meille urotöistään, sillä hän oli aina ollut enemmän toimen mies kuin moni puheen miehistä. Minä toivoin voittavani hänen luottamuksensa kertomalla niistä sudenajoista, joita sinä talvena oli toimitettu, ja juuri niillä metsämailla, joilla Eero Heinäkangas oli sitkeästi taistellut metsäin kuningassukua vastaan ja vihdoin kaatanutkin koko hallitsiasuvun sukupuuttoon. Asiain meno osoittikin minun otaksuneen oikein.
Kunnioitusta herättävä vanhus otti meidät ystävällisesti vastaan, ja kohta olimme vilkkaassa keskustelussa. Hän sanoi, että hän koko talven suurella jännityksellä oli seurannut sudenajoja, ja että hänkin olisi kyllä niihin osaa ottanut, jolleivät hänen vanhat jalkansa olisi olleet liian kankeat hiihtämiseen. Kertoessani hänelle kuinka sudet useinkin olivat saarrettuina, vaan ratkaisemalla hetkellä joko luottamattoman ajoväen tai taitamattoman pyssymiehen hutiloimisen tähden pääsivät karkuun, pudisti ukko huolestuneen näköisenä päätään, samalla kuin hän useinkin jutteli yhtäläisen sattuman omilta retkiltään. Luultua varovaisuutta ei kuultu, ei nähty. Päinvastoin sanoi hän mielellään suovansa, että hänen muistelmansa pantaisiin paperille toisten metsästäjäin huviksi ja painettaisiin yhdessä viime aikojen metsämiesten urotöitä kuvailevien kertomuksien kanssa. "Mitään tapausta karhunajoilta ei ole unohtunut", sanoi hän, "vaan kun on elänyt yhdeksättäkymmentä vuotta, niin ovat muistot useat ja vaikeaksi tulee niiden järjestäminen; tahdon kuitenkin kertoa kaikki sen mukaan kuin ne itsestään muistooni juolahtavat." Vähemmin miellytti häntä vastata kysymyksiin, jotka eivät koskeneet hänen metsästysmuistojaan; ystävällisesti hän kumminkin antoi meille tietoja, mistä vain halusimme niitä saada.