"Kuinka te miehet voitte rakastua sellaiseen naiseen!" huudahti lady
Narborough. "Sitä en tosiaankaan voi käsittää."
"Se on vain siksi, että hän muistaa teidät, sellaisena kuin te olitte pikku tyttönä, lady Narborough", sanoi lordi Henry. "Hän on renkaana meidän ja teidän lyhyitten hameittenne välillä."
"Hän ei muista lainkaan minun lyhyitä hameitani, lordi Henry. Mutta minä muistan hänet varsin hyvin Wienissä kolmekymmentä vuotta sitten ja kuinka decolletée hän silloin oli."
"Hän on yhä vieläkin decolletée", vastasi lordi Henry, tarttuen pitkillä sormillaan oliivimarjaan; "ja kun hänellä on yllään oikein komea puku, niin hän on aivan kuin jonkun huonon ranskalaisen romaanin korupainos. Hän on todellakin ihmeellinen ja täynnä yllätyksiä. Hänen taipumuksensa perhe-idylleihin on aivan verraton. Kun hänen kolmas miehensä kuoli, niin hänen hiuksensa muuttuivat aivan kultaisiksi surusta."
"Kuinka sinä voit puhua tuolla tavalla, Harry!" huudahti Dorian.
"Hyvin romantinen selitys", naureskeli talon emäntä. "Mutta hänen kolmas miehensä, lordi Henry! Ettehän väitä että Ferrol olisi jo neljäs?"
"Tietysti, lady Narborough."
"Minä en usko siitä sanaakaan."
"Hyvä, kysykää mr. Grayltä. Hän on hänen lähimpiä ystäviään."
"Onko se totta, mr. Gray?"