Sir Thomas liikutti kättään. "Mr. Erskine of Treadley haluaa pitää maailman kirjahyllyllään. Me käytännön miehet tahdomme mieluummin itse nähdä kuin lukea kirjoja. Amerikkalaiset ovat hyvin hauskoja ihmisiä. He ovat niin tavattoman järkeviä. Minun luullakseni se on heidän luonteenomaisin piirteensä. Niin, mr. Erskine, tavattoman järkevää väkeä. Minä vakuutan teille, etteivät amerikkalaiset ole lainkaan turhanpäiväisiä."
"Kuinka hirveää!" huudahti lordi Henry. "Minä voin sietää raakaa voimaa, mutta raaka järki on kerrassaan sietämätöntä. Se on alhaista. Se on paljoa alempana ymmärrystä."
"Minä en käsitä teitä oikein", sanoi sir Thomas punastuen.
"Minä kyllä ymmärrän, lordi Henry", mutisi mr. Erskine hymyillen.
"Paradoksit ovat tavallaan kyllä hyviä…" toisti parooni.
"Oliko se paradoksi?" kysyi mr. Erskine. "En minä sitä luule. Ehkäpä kyllä. No niin, paradoksit johtavat totuuteen. Voidaksemme tutkia todellisuutta täytyy meidän antaa sen tanssia nuoralla. Kun totuudet muuttuvat konstintekijöiksi, niin me voimme arvostella niitä."
"Hyvä Jumala!" sanoi lady Agatha, "kylläpä te miehet osaatte todistaa! Minä en koskaan voi päästä teidän puheistanne selville. Kuules, Harry, sinuun minä olen aivan suuttunut. Miksikä sinä olet kehoittanut meidän rakasta mr. Dorian Graytämme luopumaan köyhistämme? Minä vakuutan, että hän olisi oikea aarre meille. Me pitäisimme niin paljon hänen soitostansa."
"Minä tahdon, että hän soittaa minulle", sanoi lordi Henry nauraen ja katsoi pöydän alapäähän, josta häntä kohtasi kirkas katse.
"Mutta nuo ihmisraukat Whitechapelissa ovat niin onnettomia", jatkoi lady Agatha.
"Minä tunnen myötätuntoisuutta kaikkea muuta paitsi kärsimystä kohtaan", sanoi lordi Henry pudistaen olkapäitään. "Se ei herätä minun myötätuntoani. Se on liian rumaa; liian hirveää ja liian surkeata. Tuo nykyajan myötätuntoisuus kärsiviä kohtaan on suorastaan sairaalloista. Paljoa parempi, jos ihmisten myötätuntoisuus kohdistuisi kauneuteen, väreihin ja elämän iloihin. Mitä vähemmän elämän varjopuolista puhutaan, sitä parempi."