"Se on hyvin kaunista, mutta myös hyvin väärin", sanoi hän. "Muistakaa siis tulla", ja hän lehahti pois huoneesta lady Agathan sekä toisten naisten seuratessa häntä.
Kun lordi Henry oli istunut jälleen paikalleen, niin mr. Erskine kiersi pöydän ympäri ja istuutuen hänen viereensä laski kätensä hänen käsivarrelleen.
"Te puhutte kuin kirjasta", hän sanoi, "miksi te ette kirjoita kirjoja?"
"Minä luen liian suurella halulla kirjoja, jotta viitsisin niitä kirjoittaa, mr. Erskine. Tahtoisin kerran kirjoittaa romaanin, romaanin, joka olisi yhtä kaunis kuin persialainen matto, mutta myös yhtä väärennetty. Mutta Englannissa ei ole muuta kirjallista yleisöä, kuin se, joka lukee sanomalehtiä, rukouskirjoja ja tietosanakirjoja. Kaikista maailman kansoista englantilaiset vähimmin käsittävät kirjallisuuden kauneutta."
"Pelkään teidän olevan oikeassa", vastasi mr. Erskine. "Minullakin oli ennen kirjallista kunnianhimoa, mutta luovuin siitä aikoja sitten. Ja nyt, rakas nuori ystäväni, jos sallitte että nimitän teitä siksi, tahtoisin kysyä teiltä, tokko te todellakin tarkoititte kaikkea sitä mitä te äsken sanoitte meille?"
"Minä en muista enää mitä minä sanoin", naureskeli lordi Henry. "Oliko se kovin pahaa?"
"Hyvin pahaa tosiaankin. Minun täytyy tunnustaa, että te olette hyvin vaarallinen, ja jos jotakin sattuisi tapahtumaan meidän rakkaalle herttuattarellemme, niin teillä on siitä suurin edesvastaus. Mutta minä tahtoisin puhua teidän kanssanne elämästä. Se sukupolvi, johon minä synnyin, oli ikävä. Jonkun kerran kun olette väsynyt Lontoosen, tulkaa Treadleyhin ja selittäkää minulle nautinnon filosofiaanne burgundiviinin ääressä, jota minulla on onni omistaa."
"Suurimmalla mielihyvällä. Kutsu Treadleyhin on suuri kunnia. Siellä on täydellinen isäntä ja täydellinen kirjasto."
"Te sen vasta täydentäisitte", vastasi vanha herra kohteliaasti kumartaen. "Ja nyt minun täytyy sanoa jäähyväiset rakkaalle tädillenne. Minun on mentävä Athenaeumiin. Tähän aikaan me siellä nukumme."
"Kaikkiko, mr. Erskine?"