"Paha kyllä se ei ole Harry, mr. Gray", vastasi terävä ääni.
Dorian Gray katsoi äkkiä taakseen ja nousi pystyyn. "Suokaa anteeksi.
Minä luulin —"
"Te luulitte minun mieheni tulevan. Se on vain hänen vaimonsa. Sallikaa minun esittää itseni teille. Minä tunnen teidät varsin hyvin valokuvienne mukaan. Luullakseni minun miehelläni on niitä seitsemäntoista eri lajia."
"Seitsemäntoistako, lady Henry?"
"No, kahdeksantoista sitten. Ja minä näin teidät vastikään ooperassa hänen kanssaan." Hän nauroi hermostuneesti puhuessaan ja katseli häntä haparoivilla lemmikki-silmillään. Hän oli merkillinen nainen. Hänen pukunsa teki sen vaikutuksen ikäänkuin hän olisi valmistanut sen suuttumuksen vallassa ja pukenut sen myrskyssä ylleen. Tavallisesti hän oli aina rakastunut johonkuhun, ja kun hän ei koskaan voittanut vastarakkautta, niin kaikki hänen illusioninsa olivat tallella. Hän koetti näyttää taiteelliselta, mutta hänen ulkomuotonsa teki vain huolimattoman vaikutuksen. Hänen nimensä oli Viktoria, ja kirkossa käynti oli muuttunut hänelle suorastaan kiihkoksi.
"Näyteltiin kai 'Lohengrinia', lady Henry, vai kuinka?"
"Aivan niin; minun rakasta 'Lohengriniäni'. Minä pidän Wagnerin musiikista enemmän kuin mistään muusta. Se on niin äänekästä, että koko ajan voi puhua muiden kuulematta. Ja se on suuri etu, eikö totta, mr. Gray?"
Sama hermostunut, katkonainen nauru kajahti jälleen hänen huuliltaan ja hänen sormensa alkoivat leikitellä pitkällä kilpikonnanluisella paperiveitsellä.
Dorian pudisti nauraen päätään. "En usko olevani aivan samaa mieltä kuin te, lady Henry. Minä en koskaan puhu musiikin aikana — en ainakaan hyvän musiikin aikana. Ainoastaan huonoa musiikkia tulee tappaa keskustelulla."
"Niin, se on Harryn mielipide, eikö totta, mr. Gray? Minä saan aina kuulla Harryn mielipiteitä hänen ystäviltänsä. Se onkin ainoa keino, jolla pääsen niiden perille. Mutta älkää luulko etten minä pitäisi hyvästä musiikista. Minä ihailen sitä, mutta minä pelkään sitä myöskin. Se tekee minut liian romantiseksi. Minä olen suorastaan jumaloinut pianotaiteilijoita — välistä kahta samalla haavaa, niinkuin Harry väittää. En tiedä, mikä heissä on. Ehkäpä syy on siinä, että he ovat ulkomaalaisia. He ovat kaikki ulkomaalaisia, eikö totta? Nekin, jotka ovat Englannissa syntyneet, muuttuvat ulkomaalaisiksi jonkun ajan kuluttua, eikö totta? Siinä he tekevät hyvin viisaasti, ja samalla se on hyvin imartelevaa taiteelle. Siten taide muuttuu kokonaan kosmopoliitiseksi, eikö totta? Te ette ole koskaan ollut minun vastaanotoissani, vai kuinka, mr. Gray? Teidän täytyy tulla. Minä en voi tarjota orkideoja, mutta minä en säästä vaivojani saadakseni luokseni ulkomaalaisia. He tekevät huoneet niin taiteellisiksi. Mutta tuossahan on Harry! Harry, minä etsin sinua, aioin kysyä jotakin sinulta — en enää muista mitä — ja minä löysin mr. Grayn täältä. Meillä on ollut niin hauska keskustelu musiikista. Meillä on aivan samat mielipiteet. Ei; ne taisivatkin olla aivan vastakkaiset. Mutta hän on hyvin huvittava. Olen kovin mielissäni hänen tuttavuudestaan."