"Kolmantena iltana. Hän oli näytellyt Rosalindan osaa. Minä en voinut olla menemättä kulissien taakse. Olin heittänyt hänelle kukkia ja hän oli katsonut minuun. Ainakin minä oletin sitä. Vanha juutalainen ei antanut minulle rauhaa. Hän näytti päättäneen, että hän veisi minut näyttämölle ja minä suostuin. Eikö se ollut lystikästä, etten minä tahtonut tutustua häneen?"
"Ei; en minä sitä arvele."
"No, mutta miksikä ei, rakas Harry?"
"Sen minä sanon sinulle toisten. Nyt minä tahdon kuulla tytöstä."
"Sibylistäkö? Oi, hän oli niin arka ja niin suloinen. Hänessä on jotakin niin lapsekasta. Hän katsoi minuun suurin, hämmästynein silmin kun sanoin mielipiteeni hänen esiintymisestänsä, ja hän näytti olevan aivan tiedoton omasta kyvystänsä. Luulen että me olimme kumpikin hyvin hermostuneet. Vanha juutalainen irvisteli tomuisen lämpiön oven suussa ja kehui meitä molempia sillä aikaa kuin me katselimme toisiamme kuin kaksi lasta. Juutalainen tahtoi kaiken mokommin kutsua minua my lordiksi, jotta minun täytyi vakuuttaa Sibylille, etten ollut mitään sen kaltaista. Sibyl sanoi aivan yksinkertaisesti minulle: 'te näytätte pikemmin prinssiltä. Minä kutsun teitä satuprinssiksi'."
"Totta tosiaan, Dorian, miss Sibyl osaa sanoa kohteliaisuuksia."
"Sinä et ymmärrä häntä, Harry. Hänen mielestään minä olin vain joku näytelmäkappaleessa esiintyvä henkilö. Hän ei tunne elämää yhtään. Hän elää äitinsä kanssa, kuihtuneen, väsähtäneen olennon, joka ensi iltana näytteli lady Capuletin osaa jonkinlaisessa kuluneessa aamupuvussa, ja näyttää ennen viettäneen parempia päiviä".
"Minä tunnen tuollaisen ulkomuodon. Se painostaa aina minun mieltäni", mutisi lordi Henry, tarkastellen sormuksiaan.
"Juutalainen tahtoi kertoa minulle hänen elämäntarinansa, vaan minä sanoin, ettei se minua huvittanut."
"Siinä teit oikein. Muitten ihmisten kokemukset ovat aina hyvin ikäviä."