Hetken aikaa hirveä nöyryytyksen tunne valtasi vaimo raukan. Hänen päänsä painui alas. Hän pyyhki silmiään vapisevin käsin. "Sibylillä on äiti", hän mutisi, "mutta minulla ei ollut."
Poika tunsi liikutusta. Hän astui äidin luo, ja kumartuen alas hän suuteli häntä. "Olen pahoillani jos olen tuottanut sinulle tuskaa tiedustellessani isääni", hän sanoi, "mutta en voinut olla sitä tekemättä. Nyt minun täytyy lähteä. Hyvästi. Älä unohda että sinulla on nyt vain yksi lapsi huolehdittavanasi ja tiedä, että jos tuo mies vahingoittaa minun sisartani, minä otan hänestä selkoa ja tapan hänet kuin koiran. Sen minä vannon."
Uhkauksen liioiteltu viha, hurjat liikkeet, mielettömät traagilliset sanat — kaikki tuo teki äitiin sen vaikutuksen, että elämä näytti hänestä hiukan iloisemmalta. Tuo ilmakehä oli hänelle tuttua. Hän hengitti vapaammin ja ensi kertaa moneen kuukauteen hän ihaili poikaansa. Hän olisi mielellään jatkanut kohtausta samassa tunnesävyssä, mutta poika teki siitä äkillisen lopun. Tavarat olivat kannettavat alas ja köytettävät kiinni. Portinvartija kulki edes-takaisin. Ajurin kanssa oli pakko tinkiä. Oikea hetki katosi kaikenlaisiin pikkuseikkoihin. Pettyneenä hän heilutti repaleista pitsinenäliinaansa ikkunasta kun poika läksi. Hän tunsi että edullinen tilaisuus oli mennyt hukkaan. Omaksi lohdutuksekseen hän sanoi Sibylille, että elämä tuntui hänestä nyt kovin yksinäiseltä, kun hänellä ei ollut enää kuin yksi lapsi huolehdittavanaan. Hänen mieleensä muistui tuo lause. Se oli miellyttänyt häntä. Jamesin uhkauksesta hän ei sanonut mitään. Hän oli lausunut sen niin elävästi ja draamallisesti. Hän tiesi että he kerran kaikki nauraisivat sille.
LUKU VI.
"Sinä olet kai kuullut uutisen, Basil?" sanoi lordi Henry illalla, kun Hallward astui pieneen huoneesen Bristolissa, jossa pöytä oli katettu kolmea henkeä varten.
"En, Harry", vastasi taiteilija, antaen hattunsa ja päällystakkinsa kumartavalle edeskäyvälle.
"Mikä se on? Ei suinkaan mitään valtiollista? Se ei huvittaisi minua. Alahuoneessa on tuskin ainoatakaan ihmistä, jota maksaisi vaivaa maalata, vaikka moni heistä tarvitsisi kyllä hiukan sivellystä."
"Dorian Gray on mennyt kihloihin", sanoi lordi Henry tarkastellen taiteilijaa puhuessaan.
Hallward säpsähti ja rypisti kulmakarvojaan.
"Dorianko kihloissa!" huudahti hän. "Mahdotonta!"