"En voi selittää sitä sinulle, Basil, mutta en voi koskaan enää ruveta sinulle malliksi. Muotokuvassa voi olla jotakin turmiollista. Sillä on oma elämänsä. Minä tulen sinun luoksesi teetä juomaan. Se voi olla yhtä huvittavaa."
"Huvittavampaa sinulle, sen kyllä uskon", mutisi Hallward suruissaan. "Ja nyt, jää hyvästi. Olen pahoillani, ettet anna minun koskaan katsella kuvaa. Mutta eihän sille voi mitään. Minä ymmärrän täydellisesti sinun tunteesi."
Kun maalari läksi huoneesta, niin Dorian hymyili itseksensä. Basil parka! Kuinka vähän hän aavisti todellista syytä! Ja miten ihmeellistä, sen sijaan että hänen olisi pitänyt ilmaista oma salaisuutensa, hän olikin aivan sattumalta päässyt ystävänsä salaisuuden perille! Maalarin mielettömät mustasukkaisuuden kohtaukset, hänen kiihkeä ystävyytensä, hänen liioitellut ylistyspuheensa, hänen käsittämätön vaitiolonsa — kaiken tuon hän nyt käsitti ja hänen mielensä muuttui alakuloiseksi. Tuollainen kiihkeä ystävyys tuntui hänestä melkein traagilliselta.
Hän huokasi ja soitti kelloa. Kuva oli saatava piiloon millä hinnalla hyvänsä. Toistamiseen hän ei tahtonut joutua samanlaiseen pulmaan. Hän oli ollut mieletön antaessaan sen jäädä hetkeksikään huoneesen, mihin kaikilla hänen ystävillään oli vapaa pääsy.
LUKU X.
Kun kamaripalvelija astui sisään, niin Dorian Gray katsoi terävästi häneen ja ihmetteli tokko mies oli aikonut luoda silmäyksen varjostimen taakse. Mutta tämä seisoi aivan välinpitämättömänä ja odotti käskyjä. Dorian sytytti paperossin ja astui peilin eteen ja katsoi siihen. Hän saattoi nähdä siinä Viktorin kasvojen heijastuksen aivan selvästi. Ne ilmaisivat vain levollista alistumista. Niissä ei ollut mitään, jota olisi tarvinnut pelätä. Mutta kuitenkin hän arveli parhaaksi olla varoillansa.
Hyvin hitaalla äänellä hän sanoi haluavansa puhutella taloudenhoitajaa, ja sitten hän käski Viktorin mennä kehystentekijän luo ja pyytää häntä lähettämään hänen luoksensa heti kaksi miestä. Kun Viktor poistui huoneesta, niin Dorian luuli huomaavansa, että tämän silmät vilkkuivat varjostinta kohti. Vai kuvitteliko hän sitä vain mielessänsä?
Hetken kuluttua mrs. Leaf pyörähti kirjastoon mustassa silkkipuvussansa ja vanhanaikuiset pumpuliset puolivantut ryppyisissä käsissään. Dorian pyysi häneltä kouluhuoneen avainta.
"Vanhan kouluhuoneenko avainta, mr. Dorian?" huudahti taloudenhoitaja. "Sehän on täynnä tomua. Minun täytyy ensin puhdistuttaa sitä ja asettaa se järjestykseen, ennenkuin te sinne menette. Teidän ei sovi sitä nähdä sitä ennen. Ei totta tosiaan."
"En minä tahdo, että sitä siivotaan, Leaf. Minä halusin vain avainta."