"En!"
"Niin, mene hiiteen!" ärjyi nyt Flurenbauer vimmassa ja löi viinipulloansa niin kovasti pöytään, että se särkyi ja jalo viini vuoti pöydältä joka haaralle.
Antero oli nyt heittänyt arpansa. Käynti isännän luona tuntui hänestä raskaalta vaan paljon raskaammalta tuntui hänestä päätöksen sanominen äidille ynnä pikaisen lähtönsä ilmaiseminen. Todellakin vanha rouva oli epäilyksissä ja kyynelöi heikot silmänsä miltei sokeiksi. Mutta Antero tiesi kuitenkin viitaten Jumalan laupeuteen ja hyvyyteen viimein rauhoittaa häntä, että surunsa lieventyi.
"Pian kuluu puoli ja kokonainenkin vuosi", lohdutti hyvä poika, "ja sitte, rakas äitini, on meillä yhteensä pieni summa, joka meitä on auttava pieneen maatilaan. Ajattele iloasi, kun voit pitää kanoja, hanhia ja sinun viehättävä äänesi aamuisin ja illoin kutsuu ne kokoon, antaaksesi heille ravintonsa. Sinä olet jo kauvan semmoista toivonut, älä sentähden ole surullinen eromme lyhyellä ajalla."
Äiti puristi vaieten poikansa kättä ja sanoi sitten:
"Kun vaan Ruppert poissa ollessasi käyttäytyisi hyvästi, eikä tuottaisi minulle surua ja kiusaa."
"Vielä toivon, ettei hän ole kokonaan unhottanut pojan velvollisuuksia" virkki Antero, "myös tahdon kanssansa puhella sanasen. Vaan jos hän saattaisi sinulle surua, niin käänny vaan kunnan esimiehen puoleen, hän ei ole apuansa sinulta kieltävä."
Antero teki kuin äidillensä oli luvannut, ja piti Ruppertille kehoittavan puheen, vaan se ei näkynyt tehneen erinomaista vaikutusta kevytmieliseen nuorukaiseen, hän vaan sitä enemmin silmäili veljeänsä ivallisesti ja tämän lopetettua, vastasi hän:
"Kiitän kauniista saarnastasi, herra pastori. Valitettavasti on muistoni joutunut kadoksiin ja siis olen tuosta saarnastasi vähän pitävä; myös toivon tämän olleen viimeisen puheen, jonka herra siveyden saarnaaja on pitänyt, etenkin koska kaikin voimin olen koettava etten enään koskaan kunnian arvoisuuttanne näkisi."
"Tuo toivosi voi sangen helposti toteutua", vastasi Antero surulla. "Kuolo on nyt joka päivä näyttävä minulle hirmujansa, synkkiin vuoren luoliin laskeutuessani, joista vaan harvat ovat palanneet. Jos minuakin semmoinen kohtalo kohtaisi, silloin älä unohda, Ruppert, että sinulla on vanha äiti, jonka huolehtiminen pitää olla pyhimpänä velvollisuutenasi. Jää hyvästi, veli, minä eroon rauhassa sinusta."