"Mutta mitä tuo on?" virkkoi hän kahdelle ohitse menevälle sepälle. "Täällä haisee kovin savulta."
"Luonnollisesti", vastasivat molemmat, "koska ovat kaivoksessa sytyttäneet tulen, saadaksensa ilmanvetoa tunnelissa; siellä onkin ilma niin ummehtunutta, että on vähällä läkähtyä."
"Tulta", virkkoi Antero hämmästyen. "Minne olette sen virittäneet?"
"Eräälle rauta-ristikolle tuolla puuhäkin päällä, joka on estämässä putoavia kiviä."
"Jos minä olisin käskemässä", jatkoi Antero, "niin antaisin sammuttaa tulen, sillä se voipi saada aikaan hirveän onnettomuuden. Ajatelkaa vaan, että kaivos muutaman sadan jalan pituudelta on peitetty puuseinällä, joka teidän ahjonne helteestä ja savusta on niin kuivunut, että yksi ainoa kipuna on kylläksi panemaan tuleen koko tornin; ajatelkaa sitte sitä hirveätä onnettomuutta: enemmän kuin sata työmiestä vuoren sisässä tulisivat haudatuiksi palavan puutornin ja sen kuumeesta murtuneen muurauksen alle."
"Sinä olet narri", huusi toinen sepistä, "kuinka voi tuli sytyttää tornin puuseinämän, kun se palaa rautaristikolla? Sitä paitsi on varsin mahdotonta, että tulikipuna ulottuu puuseinään, joka alkaa vasta kahdeksankymmentä jalkaa ylempänä. Siihen vielä vartioipi yksi työmies tulta, joka on aivan tarpeellista, koska ilmavaihtaja ei voi saattaa tarpeeksi raitista ilmaa. Pitäkäämme tulta kaivoksessa, ylimmäisen työnjohtajan käskystä, ilma on tuntuvasti parantunut, siis voitte tekin tunnelin perällä helpommin hengittää."
Antero kohotti olkapäitänsä, huoahti ja vastasi: "Kunhan ei tulenne vaan ketäkään meistä tekisi kylmäksi."
Sepät nauroivat ja Antero meni kaivokseensa. Siinä osassa oli tunneli ainoastaan puoleksi, se on tuhat jalkaa avaralta valvattu, toista osaa sitävastoin suojelivat puujoukot. Antero oli aivan kaivoksen päässä miehinensä työssä, jossa puoleen päivään rauhassa jatkoivat työtänsä.
7.
Ja he menivät syvyyteen alas.
(Ps. 107, 26.)