Bojaarit purskahtivat raikuvaan nauruun, ainoastaan Gladkoi vastasi kiukkuisasti:
"Luuletteko todellakin, että me tilanomistajat sallisimme sellaista hulluutta? Minä puolestani en ainakaan saisi rauhaa, ennenkuin teitä vastaan nostettaisiin kanne talonpoikien kiihoittamisesta. Siperia olisi silloin varmaankin osanne."
Syvä puna levisi Jerupkow'in kasvoille, ja vaikka hän ponnisteli kaikkia voimiaan pysyä rauhallisena, vapisi hänen äänensä sittenkin sisällisestä liikutuksesta, kun hän vastasi:
"Ryhtykää vaan oikeudenkäyntiin, hyvä herra. Se tulee teille ainoastaan maksamaan suuria rahasummia ilman että te sillä mitään voitatte, sillä olen ensiksikin yksivakainen isäntä omalla maatilallani, toiseksi kuuluvat talonpojat minulle, ja tämän maan lakien mukaan on minulla täysi hallinto niitten yli, ja vielä kolmanneksi ei kukaan mahtane löytää mitään epäoikeutettua siinä, että seuraan jalon keisarini esimerkkiä."
Nämä perusteet olivat niin päivän selviä ja kiihoittivat sentähden sitä enemmän bojaareja; mutta Jerupkow ei välittänyt näiden herrain suuttumuksesta, vaan jatkoi hämmentymättä:
"Minusta tuntuu hyvin tuhmalta, että nostatte riitaa tästä sen miehen kodissa, jonka jalo luonne on antanut teille loistavan esimerkin kristillisestä ihmisrakkaudesta, ottamalla perheeseensä maaorjan pojan ja antamalla hänelle saman kasvatuksen kuin omalle lapselleen."
"Älkäämme puhuko siitä", sanoi ruhtinas tähän, nousten tyytymättömänä istuimeltaan ja alkaen kävellä salissa edes takaisin kädet selän takana.
"Päinvastoin, rakas ruhtinas", huusi herra Gladkoi, "puhukaamme vaan tästä asiasta — minä pyydän — tätä juuri olen monta kertaa aikonut ottaa puheeksi. Meidän kunnioitettu ystävämme", hän kääntyi nyt vieraitten puoleen, "on antanut kauniin esimerkin jalomielisyydestään ottamalla tämän saman Iivanan kasvatikseen, mutta minä olen täysin vakuutettu siitä, että hän ennemmin tai myöhemmin tulee sitä katumaan. Raakuus pistää esiin jokaisessa noissa perityissä ihmisissä ja ainoastaan solmupiiskan avulla on mahdollista pitää heitä kurissa ja nöyryydessä. Varmaan tulee tämä sama Iivanakin suurella kiittämättömyydellä palkitsemaan arvoisaa ystäväämme, sillä poika ei ole rahtuakaan vertaisiaan parempi. Suvaitkaa, rakas ruhtinas, sopivassa tilaisuudessa muistella näitä minun sanojani."
Nyt oli Shestokowin hyvä tuuli kokonaan hävinnyt; Gladkoin sanat olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen, myös myönsi hän itselleen, että hän oli ottanut taloonsa tuon Iivanan vähemmin jalomielisyydestä, kuin oikusta, joka perustui poikansa Michaelin mieltymykseen tuohon leikkitoveriin.
Ruhtinaan painostava mieliala tarttui vähitellen koko seurueesen, ja kaikki erosivat aikasemmin kuin aiottu oli. Jerupkow sai osakseen ainoastaan kylmät jäähyväistervehdykset bojaareilta, ja kun hän samaten kohta jätti hyvästinsä enolleen, sanoi tämä hänelle: