Spartalaiset olivat vihamielisten kansojen ympäröimiä, ja sen tähden heidän aina täytyi olla varuillaan hyökkäyksiä vastaan. Heidän lakinsa olivat erittäin ankaria, sillä toivottiin, että he täten kehittyisivät uljaaksi sotilaskansaksi. Spartalaiset väittivät, että ne olivat Lykū´rgos-nimisen lainsäätäjän laatimia noin vuonna 800 e. Kr. mutta tämä henkilö on luultavasti tarunomainen.
Kuva 57. Spartalainen tyttö juoksukilpailussa.
Varsinkin lastenkasvatukseen kiinnitettiin suurta huomiota. Kreikkalainen historioitsija Plū´tarkhos kertoo spartalaisten lastenkasvatuksesta seuraavaan tapaan: »Kun poika syntyi, heimovanhimmat tarkastivat häntä huolellisesti. Jos hän oli vahva ja hyvin muodostunut, he käskivät vanhempien kasvattaa häntä; jos hän taas oli heikko ja muodoton, he määräsivät hänet heitettäväksi erääseen syvään vuorenrotkoon. Hoitajat eivät käyttäneet kapaloita, että jäsenet vapaasti kehittyisivät; he totuttivat lapsia syömään kaikkia ruokia, pitivät huolta siitä, etteivät he pelänneet yksinäisyydessä ja pimeässä, eivätkä sallineet mitään oikkuja tai porailemista. Kun pojat täyttivät 7 vuotta, heidät pantiin asumaan ja syömään yhdessä ja heitä totutettiin leikkimään ja opiskelemaan yhdessä. Vanhemmat kansalaiset olivat usein läsnä heidän leikkiessään ja synnyttivät monesti riitoja, nähdäkseen, kuka oli peloton eikä epäröinyt ruveta tappelemaan vastustajansa kanssa. Varttuessaan pojat joutuivat yhä ankaramman kurin alaisiksi. He kävivät paljain jaloin ja leikkivät tavallisesti alasti. Heidän ruumiinsa oli likakerroksen peittämä. He makasivat yhdessä osastoittain kaisloilla, jotka he kokosivat joen rannalta. Kukin osasto sai itse valita esimiehekseen järkevimmän ja urhoollisimman 20-vuotisista nuorukaisista. Tämä johti ohjattaviaan kilpataisteluissa sekä harjoitti heitä hankkimaan ruokaa. Kaiken ruokansa he varastivat. Joka keksittiin, sai ruoskaa, koska hän varastaessaan oli käyttäytynyt kömpelösti. Heidän ateriansa olivat aina niukat, jotta he oppisivat rohkeiksi ja viekkaiksi.» — Spartalaisia poikia opetettiin myös lausumaan ajatuksensa lyhyesti ja sattuvasti. Kerrankin eräs ateenalainen moitti spartalaisia tietämättömiksi. »Aivan oikein», vastasi spartalainen, »sillä me olemme ainoat, jotka emme ole oppineet teiltä mitään pahaa.» Tällaisia vastauksia sanotaan vielä meidänkin aikoinamme lakonisiksi. Myös sotatansseja sekä soittoa ja laulua opetettiin pojille, jotta he sotaretkillä voisivat innostaa mieltänsä.
Kuuluisin sotalaulujen laatija oli Tyrta´ios. Hänen sepittämänsä on muun muassa seuraava laulu:
Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä sa urhona kaadut,
taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas!
Riemuiten, lastesi vuoks, uhriksi henkesi suo.
Eespäin voittaen siis, te sankarit vahvat ja nuoret;