□ Arkhimedes. Niiden kaupunkien joukossa, jotka olivat menneet Hannibalin puolelle hänen menestyksensä päivinä, oli Syrakusa. Sen tähden roomalaiset, kun sotaonni taas kääntyi heille suosiolliseksi, ryhtyivätkin kohta piirittämään tätä kaupunkia. Syrakusassa eli pu-heena olevaan aikaan etevä fysiikan tutkija Arkhimē´dēs. Hänen keksimillään sotakoneilla piti kaupunki kauan puoliaan. Kun roomalaisten laivat lähestyivät kaupungin muuria, niin sieltä hinattiin alas suurilla koukuilla varustettuja rautavitjoja; ne tarttuivat laivoihin, joiden perät kohotettiin konevoimalla ylös, keulain painuessa veden alle. Näitä koneita sanottiin »rautakäsiksi». Maan puolelle Arkhimedes asetti keksimiään heittokoneita, jotka viskasivat milloin nuoli- ja keihästuiskun, milloin mahdottoman isoja kivilohkareita. Niillä murskattiin muurinsärkijät ja tuhottiin miehet.
Näin Syrakusa piti puoliaan kolmatta vuotta. Vihdoin roomalaiset saivat sen ylläköllä valtaansa. Eräs roomalainen sotilas tunkeutui Arkhimedeen puutarhaan, jossa tutkija parhaillaan istui hiekkaan piirtämiensä mittausopillisten kuvioiden ääressä. Nähdessään vieraan tulevan Arkhimedes huusi: »Älä riko ympyröitäni!» Oppimaton sotilas ei kuitenkaan ymmärtänyt tällaista puhetta, vaan pisti suutuksissaan Arkhimedeen kuoliaaksi.
□ Zaman taistelu. Hannibalin loppuvaiheet. Kauan Hannibal taisteli onnekkaasti roomalaisia vastaan, mutta heidän vastarintaansa hän ei voinut lopullisesti musertaa. Hävittyään he panivat pystyyn uusia legioonia, kun taas Hannibal ei saanut tarvittavia apujoukkoja Karthagosta. Vihdoin nuori, urhokas Scīpio lähti meren yli Afrikkaan ahdistaakseen vihollista sen omalla alueella. Silloin Hannibal sai käskyn saapua Karthagoa puolustamaan. Karvain mielin hän lähti Italiasta lausuen katkerana: »Eivät roomalaiset Hannibalia voittaneet, vaan Karthagon neuvoskunta.»
Hannibal tapasi vihollisen Ză´man luona, muutaman päivän matkan päässä Karthagosta. Hyvin tietäen, että ratkaiseva taistelu oli tulossa, ja tuntien sotavoimainsa heikkouden Hannibal halusi neuvotteluilla sopia vihollisen kanssa. Nuo aikansa suurimmat sotapäälliköt kohtasivat toisensa sotajoukkojensa nähden. Scipio oli nuori, kookas ja koko olennoltaan uljas; Hannibal taas monien rasitusten, huolien ja pettymysten vanhentama. Hetken kumpikin oli vaiti. Vihdoin Hannibal aloitti keskustelun. Muistuttaen sotaonnen häälyväisyydestä hän tarjosi rauhaa. Mutta kun sen ehdoksi pantiin karthagolaisten täydellinen antautuminen, Hannibal vetosi aseiden ratkaisuun. Taistelu alkoi. Nyt niinkuin ennenkin Hannibal johti joukkojansa erinomaisella päällikkötaidolla. Mutta hänen parhaat miehensä olivat kaatuneet Italiassa, ja uudet harjaantumattomat joukot eivät kyenneet pitämään puoliaan roomalaisten legioonain rynnätessä. Elefantit joutuivat hämmennyksiin, apujoukot pakenivat. Sotajoukkonsa tähteet Hannibal pelasti Karthagon muurien suojaan. Rauhan ehdot olivat kovat. Karthagon täytyi luopua Espanjasta, antaa viholliselle sotalaivansa, jotka Scipio poltti, sekä maksaa suunnaton rahasumma.
Rauhanteon jälkeen Hannibal väsymättä toimi kotikaupunkinsa vaurastuttamiseksi. Tämä herätti roomalaisissa pelkoa, ja he vaativat häntä jätettäväksi heidän käsiinsä. Silloin Hannibal katsoi parhaaksi paeta. Hän eli sitten itämaiden hoveissa, koettaen kaikkialla kiihottaa hallitsijoita Roomaa vastaan. Hän ei kuitenkaan ollut täällälään roomalaisten vainolta turvassa. Kun hän sai tietää, että hänet jo oli kavallettu vainoojilleen, hän otti myrkkyä, jota hänellä aina oli mukanaan. Hänen viimeiset sanansa olivat: »Tahdon päästää roomalaiset heidän pelostaan, koskeivät he voi antaa vanhan miehen kuolla rauhassa.»
Kuva 100. Scipio nuorempi.
● Kolmas puunilaissota (149–146). Huolimatta tappioistaan ja ankarista rauhanehdoista Karthago vähitellen pääsi voimistumaan. Roomalaiset alkoivat pelätä, että se vielä kerran voisi käydä heille vaaralliseksi. Varsinkin eräs vanha Că´to niminen senaattori kiihotti roomalaisia tätä heidän kilpailijaansa vastaan. Lausuipa hän senaatin kokouksessa mielipiteensä mistä asiasta tahansa, niin aina hän lopetti puheensa sanoilla: »Muutoin olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.» Cato sai vihdoin roomalaiset julistamaan sodan kilpailijalleen. Karthagolaiset tahtoivat kuitenkin säilyttää rauhan millä hinnalla tahansa. Roomalaiset vaativat silloin kaupungin arvokkaimpia miehiä panttivangeiksi ja sitten kaikki kaupungissa olevat aseet. Karthagolaiset suostuivat molempiin vaatimuksiin. Mutta kun roomalaiset sen jälkeen määräsivät heidät hävittämään kaupunkinsa ja siirtämään sen puolitoista peninkulmaa sisämaahan, he päättivät mieluummin yrittää vastarintaa. Yötä päivää taottiin uusia aseita, ja orjat vapautettiin ja tehtiin kansalaisiksi. Kun roomalaiset kävivät ryntäämään, he ihmeekseen huomasivat, että heillä olikin edessään lujasti varustettu ja hyvin aseistettu kaupunki. Vasta kolmen vuoden piirityksen jälkeen Scipio nuoremman onnistui valloittaa Karthago. Useimmat asukkaat tapettiin; toiset joutuivat orjiksi. Itse kaupunki hävitettiin perustuksiaan myöten. Karthagolaisten valtiosta tehtiin Afrikka-niminen maakunta.
● Muita valloituksia. Puunilaissotien väliajoilla roomalaiset kävivät useita sotia muitakin naapureitaan vastaan. Ei mikään muu valtakunta kuitenkaan kyennyt tekemään niin ankaraa vastarintaa kuin Karthago. Gallia cisalpina kukistettiin aivan helposti. Jonkin verran työläämpi oli Makedonian ja siihen kuuluvan Kreikan anastaminen. Miekaniskutta saatiin miehitetyksi Pergamos, jota roomalaiset sanoivat Aasiaksi.
● Maakuntien hallitus. Puunilaissotien jälkeen Rooman valtakuntaan kuului kolmenlaisia alueita: 1) Rooman kaupunki lähimpine ympäristöineen, 2) Italian voitetut kansat, joita sanottiin liittolaisiksi, sekä 3) Italian ulkopuolella olevat maakunnat, jotka n. v. 130 e. Kr. olivat seuraavat: Sisilia, Sardinia, tämänpuoleinen Gallia, Espanja, Makedonia, Kreikka, Afrikka ja Aasia.