Kuva 103. Roomalainen talonpoika kyntämässä.
Vielä huonompi oli liittolaisten asema. Hekin palvelivat sotajoukossa ja köyhtyivät samaten kuin roomalaiset talonpojat. Mutta heillä ei ollut äänioikeutta kansankokouksessa, ja sen tähden optimaatit eivät huolehtineet heistä, vaan antoivat heidän tulla toimeen, miten parhaiten taisivat.
Vielä vaikeampi kuin liittolaisten oli maakuntalaisten asema, heitä kun sekä optimaatit että ritarit nylkivät.
Kaikkein säälittävin oli kuitenkin orjien tila. Suurten sotien aikana orjien luku kasvoi suunnattomasti. Sotavangit, jotka yhdeltä ainoalta sotaretkeltä nousivat satoihin tuhansiin, joutuivat orjiksi, ja lisäksi ostettiin rauhan aikana orjia suurilta orjamarkkinoilta. Kuuluisimmat olivat Delos saaren markkinat, joilla myytiin päivittäin tuhansia orjia. Roomassa pidettiin orjia paljon enemmän kuin Kreikassa. Rikkailla optimaateilla saattoi olla niitä satoja, jopa tuhansiakin. Toiset toimivat palvelijoina ylimysten kaupunkiasunnoissa, toiset taas paimenina tai peltotyömiehinä maakartanoissa. Varsinkin viimeksimainittujen kohtalo oli surkea. Kahleet vyötäisillä ja jaloissa heidän täytyi päivin, raa´an voudin rääkkääminä, ahertaa pelloilla. Yöksi heidät sullottiin ahtaisiin, puoleksi maahan kaivettuihin kosteihin asumuksiin, joissa he ahtauden takia tuskin saivat tilaa nukkuakseen. Toisinaan orjat yrittivät nousta kapinaan, mutta heidät kukistettiin, ja heidän tilansa kävi vain entistä huonommaksi.
Kuva 104. Ylhäisen roomalaisen talo.
● Tapainturmelus. Kun roomalaiset ylimykset tutustuivat veltostuneihin kreikkalaisiin ja vielä lisäksi lyhyessä ajassa saivat suunnattomia rikkauksia haltuunsa, niin heidän tapansa piankin turmeltuivat. Entinen rehellisyys, siveellisyys ja yksinkertaisuus katosivat. Sen sijaan he mielellään ottivat vastaan lahjuksia. Siveetön elämä pääsi vallalle, kuten mainittiin bakkanaaleista puhuttaessa. Ja määrätön ylellisyys ja nautinnonhalu tulivat yleisiksi.
□ Asunnot ja tavat. Rikkaitten roomalaisten asumukset olivat ulkoa jotenkin yksinkertaiset; niinpä ulkoseinät olivat ikkunattomat. Mutta sisältä ne olivat sitä ylellisemmin koristetut. Kun vieras pyrki taloon, hänen ensin oli kolkutettava ovessa riippuvalla kolkuttimella. Silloin ovenvartijana toimiva orja avasi tulijalle ja johti hänet eteisen kautta suureen saliin, jota sanottiin atriumiksi. Keskellä atriumin kattoa oli neliskulmainen aukko, josta päivänvalo pääsi huoneeseen. Aukon kohdalla oli lattiassa sadeallas, johon sadevesi kerääntyi. Lattia oli taidokkaasti kokoonpantu pienistä erivärisistä kivilaatoista, jotka muodostivat säännöllisiä kuvioita, vieläpä esittivät tapauksia. Tällaisia kivilaatoista kyhättyjä kuvia sanotaan mosaiikeiksi. Seinät peitettiin kallisarvoisilla verhoilla, marmorilohkareilla tai hopea- ja vaskilevyillä; useasti niissä myös oli kauniita seinämaalauksia. Atriumin kahden puolen oli vieras- ja muita pikkuhuoneita, jotka olivat pimeät sekä vain verhoilla erotetut atriumista. Perällä oli isännän työhuone, jossa hän säilytti tilikirjansa ja otti vastaan asioilla kävijöitä. Tämän huoneen vieressä oli kapea käytävä, josta talonväki kulki rakennuksen takaosiin. Työhuoneen ja käytävän toisella puolen oli pylvässali, joka ympäröi puutarhaa pensaistoineen, kukkalavoineen, suihkulähteineen ja marmoripatsaineen. Pylvässalin ympärillä oli makuu- ja ruokailuhuoneita sekä taempana keittiö, orjien työskentelyhuone, tallit ja muut taloushuoneet. Näidenkin takana saattoi vielä olla suuria avonaisia puistoja, joista oli näköala maaseudun vuorille.
